Linux Posts

Nosto: BunsenLabs Linux

Vanha miniläppäri on pitkään pölyttynyt komerossa. Nämähän oli takavuosina pienoinen hitti ja itseltäkin löytyy puolison vanha ihastuttava pinkki Acer Aspire One ZG5.

Pitkään kone on ollut tyhjänpanttina mutta päätin viritellä siitä testialustan ja pienimuotoisen käyttökoneen. Koosteeksi valikoitui Bunsen Labs Linux Helium. Miellyttävä tuttavuus ja ennen kaikkea kevyt. Kirjoittelen aiheesta lisää kunhan saan laitteen käyttökuntoon.

BunsenLabs Linux syntyi CrunchBang Linuxin raunioille kun yhteisön aktiivit päättivät jatkaa projektia. Kooste pohjautuu Debian Stretch:n ja sen ikkunointimanagerina toimii esikonfiguroitu OpenBox. Mukana perusasennuksessa on Tint2-paneeli sekä Conky järjestelmämonitori. Kooste on mukavan kevyt. Laitteiston minimivaatimuksena on muistin osalta 256 MB, mutta suositusmuistimäärä on 1 GB. Levytilaa BunsenLabs tarvitsee vain 10 GB.

BunsenLabs:n asennusohjelma on helppokäyttöinen ja tuo mieleen vuosientakaiset asennussysteemit. Tämä ei suinkaan ole moite. Päinvastoin. Oman miniläppärini hiirulainen tosin ei toiminut asennusvaiheessa, mutta kun järjestelmä buuttasi ensimmäisen kerran, kaikki toimii mallikkaasti.

Tosin ensimmäinen käynnistyskerta oli sen verran hidas, että luulin koko systeemin kaatuneen. Ilmeisesti vielä jotain säätöjä tehtiin ensimmäisellä käynnistyskerralla. Tähän olisi ollut mukava laittaa jokin viesti kertomaan, että jotain tapahtuu taustalla, eikä pelkkää mustaa ruutua. Seuraavalla käynnistyskerralla järjestelmä buuttasi suht rivakasti kevyellä miniläppärilläni, jossa on Intel Atom 1.66 GHz, ja muistia 1.5 GB. Alkuperäisessä muistia oli vain 1 GB, mutta olen päivittänyt sen 1.5 GB.

Toiset kaipaavat varmasti enemmän silmäkarkkia, mutta itseäni OpenBox viehätti sellaisenaan. Olen puuhastellut Linuxin parissa varmaankin 25 vuotta ja kokeillut jos jonkinnäköisiä koosteita ja työpöytäjärjestelmiä. Tällä hetkellä omat suosikkini ovat ehdottomasti kevylaitteissa OpenBox ja Macissa minulla hyrrää Deepin Linux.

Näin lyhyellä käyttökokemuksella voin suositella lämpimästi Bunsenia keveisiin koneisiin ja miksei myös muihinkin.

Viritellään jälleen “Vattukonetta”.

 

 

 

 

 

Itselläni Raspberry Pi on jo vuosia ollut etäkoneena ja testialustana. Korttikone toimii mm. SSH / VPN – vekotuksena, sekä varmistukseen, tiedostojemmana, IRC-alustana jne. Esittelen tässä muutamia virityksiä, joilla aparaatista voi rutistaa vielä pikkuisen enemmän irti. Vinkit ovat pääasiassa headless-käyttöön, mutta soveltuvat toki osittain vaikkapa normaaliin työpöytäkäyttöön.

 

Ylikellotus:

Vattukoneen kellotus on suht helppoa ja myös melko turvallista. Avaa tiedosto /boot/config.txt ja etsi sieltä tämän tyyppistä riviä:

##None

#arm_freq=700

#core_freq=250

#sdram_freq=400

#over_voltage=0

 

Poista kommenttimerkki (#) kunkin rivin edestä eli esimerkin mukaisesti:

 

##Turbo

arm_freq=1000

core_freq=500

sdram_freq=500

over_voltage=6

 

Tallenna tiedosto ja käynnistä RasPi uudelleen. Laite on nyt ylikellotettu ja toosan pitäisi toimia ripeämmin. Tutkaile silti koneen toimintaa, sekä laitteen lämpenemistä.

 

Lisää muistia vapaaksi ja muita pikku kikkoja:

 

Jos käytät RasPia kuten minä eli tekstipohjaisesti ilman turhia graafisia kikkareita voit huoletta muuttaa config.txt – tiedostosta gpu:lle varatun muistin. Etsi gpu_mem rivi ja muuta arvoksi 16 sen alle et voi mennä, sillä näyttikselle pitää varata minimissään tuon verran muistia.

 

Jos et käytä näyttöä koneen kanssa, voit säästää virrankulutusta poistamalla HDMI:n käytöstä. Tähän oiva lääke on komento: sudo /opt/vc/bin/tvservice -o Komennon joudut antamaan jokaisen uudelleen käynnistyksen jälkeen. Toki voit lisätä komennon suoritettavaks cron-avulla: crontab -e

Lisää rivi: @reboot at now +30 minutes -f /opt/vc/bin/tvservice -o

 

Raspbian dieetille:

 

Jos käytät RasPia ilman näyttöä voidaan monia tällaiseen käyttöön tarpeettomia osia poistaa huoletta kuten vaikkapa X11. Voit koostaa listan kaikesta asennetusta komennolla: dpkg –get-selections | grep -v deinstall

 

  • Aloitetaan laihis poistamalla X11 järjestelmästä: sudo apt-get –purge remove x11-*
  • Jos et tarvitse multimediakikkareita ne saa poistettua komennolla: sudo apt-get remove alsa-base alsa-utils gstreamer1.0-alsa:armhf gstreamer1.0-libav:armhf gstreamer1.0-omx gstreamer10-plugins-base:armhf gstreamer1.0-plugins-good:armhf gstreamer1.0-x:armhf
  • Tulostustuen voi poistaa komennolla: sudo apt-get remove cups-common
  • Ylläolevien komentojen jälkeen on hyödyllistä ajaa komennot: sudo apt-get –purge autoremove ja sudo apt-get clean;sudo apt-get autoclean

 

CLI-karkkia: Facy

1423994994_851

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taannoin hehkutin Rainbowstream:a, joka on täysiverinen CLI Twitter-sovellus. Tuolloin törmäsin myös facyn, joka on samankaltainen kuin Rainbowstream, mutta Facebook:a varten. Tuolloin sovellus oli hieman raakile, enkä saanut sitä toimimaan Linuxissa enkä OS X:ssä. Kokeilin sitä äskettäin uudestaan ja sehän toimi tällä kertaa. Facy on toteutettu Ruby:lla ja se vaatii toimiakseen vähintään Ruby 1.9-version. Tätä vanhemmalla se ei toimi. Asentaminen on varsin simppeli toimenpide kunhan toimiva Ruby löytyy alustaltasi.

Asentaminen

  • gem install facy
  • Luo oma Facebook-sovellus osoitteessa: https://developers.facebook.com
  • Käynnistä sovellus yksinkertaisesti komentomalla päätteessä: facy
  • Ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä facy kysyy tekemäsi Facebook-sovelluksen AppID:tä
  • Seuraavassa vaiheessa kysytään AppSecret
  • Seuraavassa vaiheessa facy antaa osoitteen, jolla voi antaa pääsyoikeuden sovellukseesi Facebookissa
  • Lopuksi kopioidaan Facebook dev-sivulta tekemästäsi sovelluksesta User token ja syötetään se facy:n
  • …jos kaikki meni mallikkaasti pitäisi eteesi nyt tulla Facebook streamisi.

Facy:lla on erinomainen dokumentointi GitHub:ssa, josta löytyy kaikki käytössä olevat komennot ja nippu vinkkejä ongelmatapauksiin.

Rainbowstream

rainbowstream

Wow! Tällaista olen kaipaillut kauan. Täysiverinen CLI Twitter-sovellus. Rainbowstream on Pythonilla tuotettu sovellus, joka kattaa kaikki tarpeelliset toiminnot Twitterin käyttämiseen aina DM myöten. Sovelluksesta löytyy jopa vaihtoehtoisia teemoja ja tekstipohjaiseksi sovellukseksi se näyttää hyvälle ja on miellyttävä käyttää. Rainbowstream on laajasti muokattavissa mieleisekseen. Voitaisiin sanoa, että sovellus on yhtä näppärä kuin Irssi IRC-käytössä. Pitkästä aikaa jotain uutta ja erilaista. Olen vaikuttunut.

 

Mistä sen saa ja kuinka se asennetaan?

Tarvitset koneen, jossa on Python ja pip (2.7.x or 3.x). Testannut olen sekä Linuxissa, että Mac:ssa ja molemmissa se toimii vallan hienosti. Riennä siis mäyräkoiran innolla osoitteeseen http://www.rainbowstream.org , josta löytyy tarvittava dokumentaatio asentamiseen ja käyttöön. Tiivistetysti homma sujuu näin päätteessä loitsien.

  • python –version (tarkista mikä Python-versio koneellesi on asennetuna)
  • Aja päätteessä komento: sudo pip install rainbowstream (Python3 käyttäjät komentavat sudo pip3 install rainbowstream)
  • Suorita komento: rainbowstream

Suositeltavampaa ja turvallisempaa on käyttää virtualenv:a ja se oli tapa, jolla Rainbowstreamin sai asennetua OS X Yosemiten

  • sudo pip install virtualenv (tai sudo pip3 install virtualenv)
  • virtualenv env (Python3 – virtualenv -p /usr/bin/python3 venv source venv/bin/activate)
  • sudo pip install rainbowstream

Tämän jälkeen sovellus on käyttövalmis. Komenna joko rainbowstream tai rainbowstream -iot (joka näyttää tweettien kuvat suoraan päätteessä) ja seuraa ohjeita. Rainbowstream sisältää laajan kirjon komentoja, jotka löytyvät dokumentaatiosta.

 

Raspberry Pi kokeiluja

20121128-214319.jpg

Olen jonkin aikaa omistanut pikkuisen Raspberry Pi – Model B – rev. 2 yhdellä piirilevyllä toteutetun tietokoneen. Äskettäin löytyi sopivasti ylimääräistä aikaa perehtyä tähän ihmevimpaimeen ja samalla aparaatti tuli koteloituakin. Ostin valmiin läpinäkyvän kotelon, jossa laite pääsee oikeuksiinsa. Miksi suotta noin kaunista tuotosta piilottamaan läpinäkymättömään koteloon 😉

Laitteen prosessorina hyrrää 700 MHz ARM11, joka on riittävästi siihen tarkoitukseen mihin laite on suunniteltu. Käytössäni ei ole HDMI:llä varustettua näyttöä muuta kuin televisio eikä sopivaa DVI-HDMI – adapteria ollut käden ulottuvilla ja kun muutenkin aparaatti tulee luuraamaan viihdelaitteiden välittömässä läheisyydessä television, AppleTV 2:n ja Buffalo LinkStation Live NAS:n välimaastossa tuuppasin RasPi:n telkun toiseen HDMI-liittimeen kiinni.

Käyttikseksi valikoitui ensimmäiseen testiin erityisesti RasPi:lle väkerretty Debian-pohjainen Raspbian. SDHC-kortiksi valkkasin tuettujen korttien listalta löytyneen Transcend SDHC 32GB Class 10-kortin. Eli kortti sujahti Mac Book Pro:n kortinlukijaan ja ei kun Raspbian levykuvaa siirtämään kortille. Siirtoon käytin terminaalin komentoa dd. Hivenen hämmensi kun mokoma siirteli levykuvaa kortille pari tuntia. Miten ihmeessä se voikin tapahtua noin pahuksen hitaasti? Kortti oli oikeaoppisesti unmountattu järjestelmästä. Ehkäpä lisäämällä optio: bs=1M olisi pistänyt vipinää toimintaan? Lopulta homma oli kuitenkin kasassa ja diskutil eject-komennolla kortti irti ja hämmästelemään.

Kortti kiinni RasPi:n. HDMI-piuha kiinni ja virtaa aparaattiin. Virtalähteenä käytin ylimääräistä android-luurin laturia joka täyttää vaaditut speksit: 5V ja vähintään 700mA. Aparaatti hörskähti lupaavasti käyntiin ja Linuxista tutut käynnistysrivit alkoivat vilistämään televisiossa vaan “mitvit” mokoma hyytyi alkumetreillä ilmoitukseen: “Kernel Panic – not syncing: VFS: Unable to mount root fs on unknown-block. Ankaraa pään raapimista ja googlausta joka tarjosi syytä ja seurausta ongelmaan kaikkea väliltä yhteensopimaton muistikortti ja tehoton virtalähde. Ensinmainittua en epäillyt, joten kokeilin toisella virtalähteellä samoin kernel panic-tuloksin. Pakko olla tapahtunut jotain epämääräistä OS X:n dd-komentelun aikana.

Pienen takaiskun jälkeen takaisin Mac:n ääreen ja miettimään seuraavaa siirtoa. Josko nyt kokeilisi bs=1M – optiolla siirtoa kortille. Tässä vaiheessa Omppufirman ihmevempele kyllästyi SDHC korttiini, eikä suostunut alustamaan sitä loitsuista huolimatta. Perkele! Suossa oltiin! Tässä vaiheessa keljutus hakkasi samoissa lukemissa pulssin kanssa ja mielessä siinsi: nyt lakki päähän ja baariin, mutta eihän nyt näin helpolla luovuteta…eihän?

Laahustin epäuskoisena wanhan Windows seiskalla varustetun pöytäkoneen ääreen josta löytyi myös tuikitarpeellinen muistikortinlukija. Latasin tarvittavan sovelluksen: win32diskimager ja aloin sen avustuksella siirtämään levykuvaa muistikortille ja kas kehveliä. Prosessi oli muutamassa minuutissa ohi! Miten ihmeessä Mac:ssä tuo prosessi kesti pari tuntia? Kyseessä on kuitenkin kohtuu tehokas Late 2011 MBP? Tutkimattomia ovat bittien tiet. Tässä kisassa Redmond:n paja vetäisi Cupertinon vastaavaa nokkaan 100-0 🙂

Kortti uudestaan kiinni RasPi:n ja jopas jotakin sehän mokoma käynnistyi ja ei kun säätämään. Pitkästä aikaa on kiva palata Linux-maailmaan. RasPi:sta kaavailen hassua testilaitetta sekä valjastin sen myös pyörittämään emulaattoreita. Vielä kun saan Logitech:n pelilaatan juttelemaan sen kanssa niin a vot! Saisihan tähän XBMC:n asennettua, mutta tähän tarkoitukseen ATV2 on omiaan. Monia mielenkiintoisia käyttöideoita RasPi:lle on muhimassa. Niistä lisää myöhemmin. Ehkä voisi kokeilla myös jotain muuta distroa kuten vaikkapa Arch Linux:a.

Jos tällaiseen aparaattiin törmäät. Osta ihmeessa pois kuleksimasta 🙂

 

Fishfish-shell

 

Nostetaanpa jokaisen CLI-fanin iloksi jalustalle Fishfish-shell, joka on lyhykäisyydessään POSIX komentorivi varustettuna maukkailla lisäominaisuuksilla. Fishfish tarjoaa mm. automaattisen täytön komennoille, 256 väriä (term256) ja asetusten web-pohjaisen konfiguroinnin. Fishfish integroituu nätisti vaikkapa Mac:n iTerm:n tai Applen omaan terminaliin.

Finally, a command line shell for the 90s
The new fish is a smart and friendly POSIX command line shell for OS X, Linux, and the rest of the family.

Käyttöönotto on helppoa editoimalla pääkäyttäjänä päätteessä: /etc/shells ja lisäämällä rivin /usr/local/bin/fish – komennetaan: chsh -s /usr/local/bin/fish ja homma on sitä myöden selvä. Fishfish:n kattava dokumentaatio löytyy täältä. Fishfish ei ole pelkästään Omppukäyttäjien riemuja, sillä ladattavissa on myös debian-paketti, sekä sovelluksen lähdekoodit omin päin kääntämistä varten.

A5-Jailbreak: Absinthe (iPhone 4S & iPad 2)

Tätä ovat monet A5-pohjaisen laitteen omistajat odottaneet kuin kuuta nousevaa ja joitakin päiviä sitten se lopulta julkaistiin eli Absinthe. Innokkaimmat ovat laitteensa jailbreikanneet jo aika päiviä sitten, mutta koostan blogiin suomenkielisen ohjeistuksen breikkauksen vaiheista ja tarvittavista työkaluista helpottamaan etenkin uusien harrastajien tuskaa tai niiden joiden kielitaito on rajallinen. Olkaapa hyvät 🙂 Päivitys 24.1.2012 Nyt kun myös Linux-alustalla voidaan jailbreikata A5-iLaite lisäsin asennusohjeistuksen sillekin.

1. Tärkein kaikista. Varmista, ettei iLaitteessasi ole salattua varmuuskopiota. Jos näin on poista se käytöstä.

2. Lataa Absinthe (Mac, Linux tai Win)

3. Avaa sovellus, kytke puhelimesi tietokoneeseen ja klikkaa: ‘Jailbreak’

Jailbreikkaus komentoriviltä (Windows)

Jos yllä mainittu menetelmä aiheuttaa ongelmia on seuraavana vaihtoehtona jailbreikata CLI:n yli.

1. Lataa cinject 0.4.3, pura paketti johonkin tilapäiseen hakemistoon ja kytke luurisi koneeseesi

2. Avaa Windowsin komentorivi (cmd.exe). Varmista, että ajat komentoriviä pääkäyttäjänä eli klikkaa komentorivikuvaketta hiiren oikealla namiskalla ja valitse: ‘Suorita järjestelmänvalvojana’

3. Seikkaile komentoriviltä hakemistoon, jonne purit cinject:n ja loitsi: cinject -i payloads/jailbreak.mobileconfig

4. Vilkaise puhelintasi ja siellä pitäisi möllöttää ilmoitus uuden profiilin asentamisesta. Näpäytä iLaitteessa: ‘Asenna

5. Kajauta ilmoille lisää CLI-magiikkaa komentamalla ensin: cinject -j payloads ja cinject -w

6. Takaisin hipelöimään iLaitettasi ja navigoi Asetukset -> Yleiset -> Verkko -> VPN ja kytke VPN päälle

7. Laitteesi antaa virheilmoituksen. Näpäytä OK ja laite boottaa…

8. Uudelleenkäynnistyksen yhteydessä näet Windowsin komentorivillä tukun virheilmoituksia. Älä panikoi! Nämä kuuluvat asiaan. Kun näet komentorivillä ilmoituksen ‘Installing Filemover’ avaa puhelimesi lukitus (Slide to Unlock) ja kas kummaa Cydian pitäisi nyt olla kotivalikossasi ja homma on klaari. Tätä kirjoittaessa Cydia on asennettu viikonlopun aikana vajaaseen miljoonaan laitteeseen, joten ei liene ihme, että Cydia saattaa toimia normaalia hitaammin. Tilanne kuitenkin tasaantuu kunhan lukuisat käyttäjät saavat mieleisensä tweakit asennettua, joten maltti on valttia.

Varmuuskopiosi on salasanasuojattu etkä saa sitä auki. Don’t Panic!

1. Varmuuskopioi laitteesi iTunes:n

2. Ota luuri käyttöön uutena laitteena

3. Jailbreak

4. Palauta varmuuskopiosta

 

Jailbreak Linux-alustalla.

Vaikket omistaisikaan Mac- tai Windows-konetta onnistuu nyt jailbreak myös Linux-alustalla. Oheiset ohjeet ovat Ubuntu-pohjaisille, mutta toki soveltaen käyvät mille tahansa koosteelle.

1. Tarvitse libimobiledevice – paketit ja jos et ole niitä jo asentanut järjesterlmääsi tulee ne asentaa ensin, jotta Linux juttelee iLaitteiden kanssa.

Avaa pääte ja komenna: sudo add-apt-repository ppa:pmcenery/ppa

Komenna: sudo apt-get update ja sudo apt-get install libimobiledevice && sudo apt-get install libimobiledevice-utils tai vaihtoehtoisesti hae paketteja ‘sovelluskeskuksesta’  ja asenna ne sitä kautta

2. Lataa Absinthe täältä

3. Jos käytössäsi on x86-versio klikkaa: absinthe.x86 tai jos kyseessä on 64-bittinen alusta klikkaa absinthe.x86_64

4. Puhelimesi tai tablettisi on oltava käynnissä ja kun Absinthe tunnistaa laitteesi klikkaa vasta sitten ‘Jailbreak’-namiskaa.

5. Odottele rauhassa asennuksen etenemistä loppuun saakka ja kun se on valmis klikkaa iLaitteesi kotivalikkoon ilmestynyttä absinthe kuvaketta saattaaksesi jailbreikkauksen loppuun.

6. Kun laitteesi käynnistyy uudelleen on jailbreak suoritettu ja kotivalikosta pitäisi nyt löytyä Cydian kuvake.

 

 

Koeajossa: LinuxMint 10 RC

Tällä kertaa virtuaaliseen testipenkkiini marssitin helpoksi koosteksi mainitun LinuxMint:n ns. RC eli Release Candidate-version. Aiemmin en ole Mintin kanssa vehdannut, mutta sen kehitystä olen seurannut sivusta ja ajattelin testata tätä tulossa olevaa versiota virtuaalikoneessa. Linux Mint on jakelupaketti, joka pohjautuu Ubuntuun ja sen tarkoitus on olla Ubuntun tavoin helposti lähestyttävä kooste, joka sopii aloittelevalle Linux-käyttäjälle.

Asennuksen alkumetrit

Asennus on hyvin Ubuntumaista eli lähtee liikkeelle “Live-järjestelmän” kautta, joka onkin näppärä tapa tutustua järjestelmään. Mint näyttää kieltämättä hyvältä ja Live-version työpöytä on sellainen, ettei valtava kuvakearmeija säikäytä uutta käyttäjää vaan työpöydällä on nähtävissä muutama tärkein kuvake. Kokeilemani version pohjalla hyrrää niin monista muistakin koosteista tuttu Gnome. Asentaminen käynnistetään työpöydällä olevasta: “Install Linux Mint” – kuvakkeesta. Koetan tässä merkinnässä selittää asentamisen niin, että se avautuisi myös uudelle käyttäjälle. Olemme nykyään siinä onnellisessa tilanteessa, että Linuxin asentaminen on poikkeuksetta varsin yksinkertainen toimenpide. Asennus on graafisella käyttöliittymällä toeuteutettu ja toimivan järjestelmän saa varsin vähällä vaivalla asennettua vaikkapa olemassa olevan Windows-käyttöjärjestelmän rinnalle. Näin ei aina ole ollut, mutta onneksi tosiaan se nykyään on tehty varsin simppeliksi.

Ensimmäisenä kahlataan asennuksen alkuvaihtoehdot lävitse eli valitaan käytettävät kieliasetukset eli työpöydän valikkokieli, sekä näppäimistö asetukset. Kielivalikoima on laaja ja sieltä löytyy toki myös suomikin. Mint-asennussovellus ei turhia kysele. Kielen valitsemisen jälkeen pompataankin jo kiintolevyn osiointiin, joka on monelle aloittelevalle ja miksei myös pitempäänkin käyttäneelle se suurin hirvityksen aihe: “Entäpäs jos tuhoan jotain arvokasta”. Kiintolevyn valmistelua ei sen kummemmin tarvitse pelätä, sillä huolellisesti tehtynä kaikki sujuu varsin hyvin ja ainakin Ubuntun ja Mint:n levyn valmistelu on tehty varsin yksinkertaiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Voit joko päräyttää koko kiintolevyn Mint:n käyttöön tai osioida levyn niin, että Mint asentuu Windowsin rinnalle. Koska Mint:n dokumentaatio on erinomainen en ala tässä yhteydessä selvittämään osioinnin sielunelämää, sillä varsin kattava asennusopas suomeksi löytyy täältä. Kun osiointi on suoritettu ja asennus on alkanut määritellään asennuksen rinnalla vielä muutama käyttäjäasetus kuntoon. Tämä onkin mukava uudistus, jonka huomasin Ubuntun versioissa 10.10 eli asennus on jo alkanut kun sen rinnalla tehdään toimenpiteet, jotka ennen askarreltiin joko ennen asennusta tai sen jälkeen. Nämä muutamat hienosäädöt ovat sijainnin määrittäminen, näppäimistön asettelu ja käyttäjätunnuksen asetukset. Näiden jälkeen vaan odotellaan rauhassa järjestelmän asentumista kiintolevylle.

Asennuksen jälkeen.

Kun järjestelmä on asennettu kiintolevylle on vielä mahdollista jatkaa järjestelmään tutustumista Live-järjestelmän kautta tai käynnistää kone uudelleen varsinaiseen tehtyyn asennukseen. Yleensä tässä kohdassa miltei kenellä tahansa käyttäjällä vyöryy pienoinen epävarmuuden hyökyaalto takaraivon yli, että mahtaako kaikki toimia kuten pitää. Jos asensit Mintin Windowsin rinnalle tervehtii sinua Grub:n valikko, josta pääset valitsemaan kumpi käyttöjärjestelmä käynnistetään. Kun Mint on käyttökunnossa aukeaa kirjautumisvalikko, josta oman tunnuksensa ja salasanan antamalla pääsee käsiksi itse työpöytään. Toki asennusvaiheessa on mahdollista myös valita niin, että järjestelmä käynnistyy suoraan työpöydälle ilman käyttäjätunnuksen kyselyä. Kokeneempi Linux käyttäjä huomaa Ubuntun perinnön, sillä kaikki on varsin tuttua ja turvallista. Myös uusi käyttäjä tuntee Mintin kanssa olonsa kotoisaksi, sillä GNOMEn päälle rakennettu tyylikäs käyttöliittymä on käytettävyydeltään erinomainen. Kaikki tarpeellinen on valmiiksi asennettuna, jotta uuden järjestelmän kanssa pääsee alkuun ilman turhia kikkailuja.

Ensimmäisellä käynnistämiskerralla näkyy Tervetuloa-ruutu, josta löytää tarpeelliset tiedot tutustumiseen uuteen järjestelmään ja linkit dokumentaation etc. Koosteesta huomaa, että siitä todellakin on pyritty tekemään helposti lähestyttävä ja pienellä vaivalla käyttökuntoon saatava ja tässä mielestäni on onnistettu paremmin kuin hyvin. Oikeastaan en osaa edes kaivata mitään lisää, jotta saan toimivan perusjärjestelmän, joten Mintin perusasennuksesta ei ole minulla muuta kuin hyvää sanottavaa. Kokonaisuudessaankin koosteesta jäi positiivinen kuva. Ehkei tehokäyttäjälle tällä ole paljon annettavaa, mutta uudelle käyttäjälle joka haluaa helposti asennettavan ja käytettävän Linux-koosteen on Mint erinomainen valinta. Jos allekirjoittaneelta kysyttäisiin mitä koostetta suosittelisin ensimmäiseksi Linux-järjestelmään tutustumiseen sanoisin ehdottomasti Mint ilman pienintäkään epäilystä. Tehokäyttäjälle, jolle Linux on jo ennestään tuttu saa varmaankin enemmän irti vaikkapa Fedorasta, openSUSE:sta, Ubuntusta tai Mandrivasta (naavapartaiset Linux-gurut tai muuten vaan katu-uskottavuutta hakevat Linux-pippelin kasvattajat suunnatkoon katseensa Slackwaren, Debianin tai Gentoon ääreen. Myös näihin talkoisiin BSD, joka ei ole Linux on erinomainen alusta 😉 ). Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö Mint olisi sovelias myös tehokäyttäjälle 🙂

Asentamisen jälkeen on suositeltavaa avata pääte, joka löytyy Mint:n päävalikosta ja suorittaa komennot: sudo apt-get update ja sudo apt-get upgrade.

Pari yleistä hajahuomiota.

Tähän lopuksi sananen “Distro-sodista”. Jokaisella koosteella on oma vankka fanikuntansa. Joillekin on tärkeää, että kooste on mahdollisimman vapaa tehdä mitä käytäjä itse haluaa. Toisille taas tärkeintä on helppo kooste, jonka saa ilman turhia kikkailuja käyttöönsä ja se toimii niin kuin sen olettaakin toimivan. Monesti huomaa myös hienoista distro-sotaa, jossa tiettyä koostetta ylistetään maasta taivaaseen ja muita koosteita pidetään huonompina. Tähän ei Linux-maailmassa mielestäni tulisi sortua. On aivan sama mitä koostetta käytät kunhan käytät Linuxia ja se vastaa odotuksiasi ja sisältää itsellesi tärkeät toiminnot. Vaikka moni hehkuttaa jonkin tietyn hieman haastavamman koosteen puolesta, vaikkapa argumenteilla, että haastavan koosteen parissa oppii paremmin Linux-käyttöä kannattaa silti kartoittaa mitä haluaa ja mihin uskoo rahkeidensa riittävän. On surullista lueskella tukifoorumeita kun aivan ensimmäiseksi asennettavaksi koosteeksi on valittu vaikkapa Gentoo ja jollain mystisellä konstilla on järjestelmä saatu tyystin solmuun. Siksipä laitan oman näkemykseni siitä kenelle mikäkin kooste sopii. Lista on suuntaa antava ja osittain myös huumoria, eikä suinkaan kattava 😉

Aloittelija

Eli ei aiempaa kokemusta Linux-järjestelmistä.

1. LinuxMint/Ubuntu
2. Mandriva
3. Dreamlinux
4. PC-Linux
5. Pinguy OS

Peruskäyttäjä

Jolle Linux on jo tuttu ja haluaa helposti lähestyttävän koosteen, jonka saa suht kivuttomasti kuntoon

1. Fedora
2. Ubuntu / Mint
3. Mandriva
4. openSUSE
5. Sabayon

Tehokäyttäjä

Kaikki edelliset + Debian

Naavaparrat

1. Gentoo
2. Debian
3. Slackware
4. openSUSE
5. Fedora

Linux-hipit:

1. Gentoo
2. Debian
3. Slackware
4. openSUSE

Linux Distribution Chooser:lla voi katsastaa minkälaisen koosteen se sinulle ehdottaa vastattuasi muutamaan monivalintakysymykseen. Itselleni testi antoi 100% osuvuuden: Gentoo, Debian, Ubuntu, Mint ja openSUSE 🙂

Koeajossa: CrunchBang Linux

Läppärini tuo Linuxin testialusta, jolla kokeilen mitä erilaisimpia koosteita sai nyt sisuksiinsa CrunchBang Linuxin. Hakusessa on ollut kevyehkö kooste, joka kuitenkaan ei olisi aivan masentavaa katseltavaa. CrunchBang pohjautuu Ubuntu Jaunty:n ja sen on tarkoitus olla kevyt, nopea ja tyylikäs, joka toki tarkoittaa myös jonkin asteista Ubuntu-yhteensopivuutta esim: root-komennot annetaan sudo:n avustuksella etc.

CrunchBang hyödyntää vikkelää Openbox ikkunamanageria, joka keveydessään on omaa luokkaansa. Tähän merkintään kirjoittelen muutaman sanasen asennusprosessista. Onko kooste liian heppoinen eli liian kevyt ja hankala ylläpidettävä ja voisiko siitä olla päivittäiseen käyttöön? Aiempaa kokemusta Openbox:sta allekirjoittaneella ei ole, mutta jonkin verran olen Fluxbox:a käyttänyt, jonka oletan olevan vastaavan lainen kuin Openbox ainakin joiltain osin, sillä kumpikin pohjautuu Blackbox:n. Ennakko-odotukset eivät mahdottoman korkealla olleet ja melkoisella varmuudella tiedän jo valmiiksi, ettei suspend/hibernate-ominaisuus toimi, sillä sitä en ole saanut yhdelläkään koosteella pelittämään HP Pavilion läppärissäni. (dv5247eu) Ongelma lienee kernelissä, sillä se ei vaan yksinkertaisesti toimi koneessani, mutta asiaan.

Alkuvalmistelut:

Asennustalkoissa suosin aina mahdollisuuksien mukaan asentamista USB-tikulta. Suotta puljailee CD- tai DVD-levyjen kanssa, joita kaiken lisäksi läppärini LG-asema lukee hemmetin huonosti, joten tämänkin kanssa ensitöikseni askartelin buuttavan tikun .iso-levykuvasta unetbootin-sovelluksella. Unetbootin:sta löytyy versiot niin Windowsille kuin Linuxillekin. Linux-versiossa sovellus tulee ajaa pääkäyttäjänä. Tikku valmiina, tökätään se läppäriin kiinni, muutetaan BIOS:sta se boottaavaksi ja ei kun ihmettelmään.

Asentaminen:

Kokeilin ensimmäisenä UNetbootin askartelemasta valikosta löytyvää live-vaihtoehtoa, joka yleensä tarjoaa simppelimmän asentamisen ja mukavasti CrunchBang hörskähti tulille. Erityisen kevyen näköinen työpöytä tervehti innokasta testailijaa ja pienen hämmästelyn jälkeen löytyi valikoista myös asennusvaihtoehtokin. Varsinainen asennussovellus oli hyvin “ubuntumainen” joka sinänsä ei yllätä koosteen pohjautumisen huomioiden. Alkuasetusten läpikäyminen on helppoa, eikä varmasti aiheuta päänsärkyä tottuneelle tietokoneenkäyttäjälle. Tuskin edes aloittelevallekaan etenkin kun asennuksen kielivalikoimista löytyy myös tuttu ja turvallinen suomi. Ensimmäisiä asennusasetuksia valitessa riittää melkein kun painelee vain eteenpäin – namiskaa, eikä levytilan valmisteluakaan tarvitse säikähtää, sillä se on hyvin yksinkertainen ja tuttu Ubuntusta.

Tämän kun ei ole tarkoitus olla asennusopas kerron vaan ylimalkaisesti asennusvaiheen ja kuinka se CrunchBangin tapauksessa toimi. Alkuvalikot kahlattuani itse asennus tapahtui varsin vikkelästi. Läppärini toki ei ole uusinta uutta, muttei kuitenkaan museokapistuskaan (suorittimena AMD Turion™ 64 Mobile Processor ML-3 ja muistia 1536MB) joten olin varsin tyytyväinen asennuksen nopeuteen. Läpyttimessäni kaikki kokeilemani koosteet ovat yleensä toimineet erittäin hyvin. Ainoastaan viimeisimmän KDE:n über-hienot tehosteet sun muut kilkkeet aiheuttivat hieman tahmaamista. Asennuksen jälkeen olikin luvassa se ah niin perinteinen uudelleen käynnistys ja jännityksellä odottamaan miltä tämä kooste näyttää ja kuinka helppoa se on konfiguroida käyttöön.

Konffataan ja tunkataan:

Ubuntu-testauksissa olen muutaman kerran saanut hyppiä tasajalkaa riemusta, sillä se mokoma ei osaa tunnistaa automaagisesti Broadcom WLAN-sovitintani. Läppäri lojuu työpöydällä pöytäkoneen näytön vieressä ja sitä on tarkoitus käyttää pelkästään WLAN kautta. Tosin, jotta sain Ubuntussa ajurin asennettua tarvitsi se kytkeä “langalla” verkkoon. CrunchBangin käynnistymistä odotellessa osasin jo alustavasti varautua tähän toimenpiteeseen. Hienosti läppäri lähti käyntiin ja GRUB myös tuli näyttöön kuten pitääkin. Windows 7 tosin oli nimetty Vistaksi, mutta väliäkö hällä. Pääasia, että toimii 🙂

Ihastuttavan pelkistetty kirjautumis-ikkuna sai hyvälle mielelle. Tässä on kaikuja jostain vanhasta ja toimivasta. Ajoilta kun testailin vuonna 1995 ensimmäisen kerran Linuxia, oli muuten Slackware ja ikkunamanageri oli joku FVWM tai vastaava, mutta eipäs jäädä alkuruutuun makaamaan vaan tätähän piti alkaa tunkkaamaan. Työpöytä on ihastuttavan askeettinen ja musta värityskin kelpaa minulle sellaisenaan. En todellakaan yllättynyt ettei tässäkään ollut merkkiäkään WLAN-toimivuudesta *huoh* mikä kumma siinä voi edes olla niin vaikeaa.

Mainittakoon, ettei se monella muullakaan koostella ihan putkeen mene. Esim. Mandriva 2010.1:n parissa sain tehdä huomattavasti enemmän käsitöitä, että sain Broadcomini toimimaan. Siispä tutkailemaan kuinka sovittimen saisi tulille. Tässäkin oli pienoinen pakko tempaista piuha kiinni verkkokorttiin, kajautin ilmoile loitsut: sudo aptitude update ja sudo aptitude upgrade. Päivitysten laahustettua koneelle ja koneen uudelleenkäynnistyksen jälkeen raavittiin päätä lisää. Missä hemmetissä WLAN-ajurit piileksii? Edelleenkään ei tarvinnut vaipua epätoivoon, sillä kaikki Linuxin parissa on parantunut huomattavasti alkuajoista. Kauhulla muistelen aikoja kun graafisen käyttöliittymän käyttökuntoon saaminen oli enenmmän kuin pienoinen ihme.

Ajuri ajaa kunhan se löytyy.

Oi onnea ja riemua. Päivitysten ajamisen jälkeen Broadcom B43-sovittimen ajurit löytyivät Restricted Driver-osiosta. Siispä kiiruusti ajuri sisään, jotta saan aparaatin langattomasti tulille ja toimimaan. Näin se toimi Ubuntussakin ja onneksi myös tässäkin. Langattoman sovittimen asetusten jälkeen pääsin itse asiaan eli tutkimaan järjestelmää tarkemmin. CrunchBangissa viehätti eniten kevyt käyttöliittymä Openbox, joka tyylikkään mustana oli mieleinen. Pelkästään GNOME:a tai KDE:tä käyttäneille Openbox saattaa sellaisenaa olla pienoinen kulttuurishokki, mutta itselleni pelkistetty käyttöliittymä oli vain plussaa. Tämä kaikki yhdistettynä Ubuntun helppoon hallittavuuteen tuntuu todella miellyttävälle. Onhan toki niin, että Openboxin laajempi muokkaaminen on KDE:tä ja GNOME:a haastavampaa, mutta voin kertoa, että se jos mikä on parasta oppia tutustuttaessa Linuxin sielunelämään pintaa syvemmältä.

Loppusanat:

CrunchBang on mielenkiintoinen Ubuntu-pohjainen kooste, jonka sisuksissa hyrrää tehokas, vikkelä ja pelkistetyn tyylikäs Openbox. Perussovellukset eivät kalpene lainkaan “isoveljiensä” rinnalla ja Ubuntun laajahkosta sovelluskirjastoista löytää varmasti kaiken tarvitsemansa ja vähän ylikin. Openboxin virittely on haastavaa etenkin aloittelevalla Linux-käyttäjälle, mutta asiaan paneutumalla se ei missään nimessä ole ylivoimaista. Kokonaisuuteen tykästyin välittömästi ja kooste jäänee läppärilleni tarkempaan tutkailuun. Entäpä miten CrunchBang selvityi suspend/hibernate-yhtälöstä läppärilläni? Kuten osasin ennakkoon aavistella se ei toiminut. Kone menee kyllä lepo- tai horrostilaan, muttei sitä saa herätettyä siitä. Riesa jonka kanssa vaan joutuu elämään. Uskokaa pois olen sen kanssa kokeillut kaikki mahdolliset kikka kuutoset ja twiikit, joita eteen suinkin on tullut 🙂

Summasummaarum eli plussat ja miinukset:

+ Tehokas ja toimiva runko
+ Ihastuttavan pelkistetty ja tyylikäs
+ Openbox
+ Tehokäyttäjän lempilapsi
+ Muokattavuus
+ apt-get ja aptitude
+ Vakaa

– Broadcom-verkkosovitin ei lähde ilman kikkailua tulille
– Hibernate/susbend ei toimi ainakaan minun läppärilläni (lienee Kernel-bugi eli ei suoranainen miinus CrunchBangille)
– Openbox saattaa olla haastava uudelle Linux-käyttäjälle

Lopuksi hajahuomioita, joita ei voi laskea suoraan plussaksi tai miinukseksi, koska ne ovat enemmänkin käyttäjäkohtaisia fiiliksiä eli pelkistetty käyttöliittymä saattaa olla luontaantyöntävä karkkikuorrutetun Gnomen tai KDE:n jälkeen. Myös liiallinen tekstipohjaisten asetustiedostojen virittely voi käydä liian haastavaksi ja aiheuttaa ongelmia systeemiin, mutta jos oletusnäkymä kelpaa on kooste käytettävyydeltään hyvä, eikä sitä ole mikään pakko viritellä tuosta mihinkään suuntaan eli kaikki toimii hienosti ilman järjetöntä virittelyäkin.

Kotihakemiston varmuuskopiointi

Myös Linuxin parissa puuhastellessa on varmuuskopiointi varsin suositeltavaa. Tärkeintä olisi ainakin varmistaa kotihakemistonsa (/home) ja suositeltavaa on varmistaa myös hakemisto (/var). Varmuuskopiointiin on olemassa moniakin hyväksi havaittuja menetelmiä ja sovelluksia ja tässä opastan muutaman sovelluksen, joilla voi varmistaa kotihakemistosi automaattisesti ja puoliautomaattisesti Dropbox-palveluun. Oheinen ohjeistus on varsin yleispätevä ja soveltamalla toiminee muissakin, mutta esimerkissäni pohjalla on GNOME.

Alkuvalmistelut:

Asenna Dropbox-paketti järjestelmääsi. Tarjolla ovat ainakin paketit: Ubuntulle (.deb) ja Fedoralle (.rpm), sekä lähdekoodit, joista voit kääntää sen itse. Voit halutessasi lisätä Dropbox:n myös järjestelmäsi repository-listaan.

Ubuntussa asennus on äärimmäisen jouhevaa komentamalla päätteessä: sudo apt-get update;sudo apt-get upgrade nautilus-dropbox

Fedoran kanssa joutuu hieman tekemään käsitöitä luomalla sopivalla tekstieditorilla pääkäyttäjänä tiedosto: dropbox.repo hakemistoon /etc/yum.repos.d eli esimerkin valossa päätteellä nano:a käyttäen komennetaan: nano /etc/yum.repos.d/dropbox.repo ja lisätään alla oleva pätkä:

[Dropbox]
name=Dropbox Repository
baseurl=http://linux.dropbox.com/fedora/$releasever/
gpgkey=http://linux.dropbox.com/fedora/rpm-public-key.asc

tallennetaan ja komennetaan päätteessä yum install nautilus-dropbox. Kun Dropbox on asennettu ja tunnus palveluun luotu Dropbox:n sivulla päästään väkertämään varmistuksia. Käynnistä Dropbox GNOME:n valikoista: Sovellukset -> Internet -> Dropbox. Voit halutessasi luoda varmistuksia varten Dropbox:n oman hakemiston.

Helpoin ja automaattinen tapa:

Helpoin tapa lienee Déjà Dup:lla varmistaminen. Sovellus löytynee oletuksena sekä viimeisimmästä Ubuntusta (10.04), että Fedora 13:ssa. Graafinen simppeli sovellus, jolla kotihakemiston varmistaminen on helppoa kuin heinän teko konsanaan. Siispä sovellus tulille: Muokkaa -> Asetukset.

Ensimmäisenä valitaan kohta: Varmuuskopion sijainti. Alasvetovalikosta otetaan kohta: Muu…. Valitaan nautiluksessa näkyvä Dropbox ja mahdollinen kansio (Itselläni on Dropbox:n tehtynä Linux Daily Backups – hakemisto) ja painetaan: Avaa. Seuraavaksi valkataan mitä varmuuskopioidaan. Oletuksena siellä on ainakin /home ja tähän on mahdollista lisätä muitakin vaihtoehtoja. Dropbox:n tila on kuitenkin rajallinen (muistaakseni 2GB) joten mahdottoman kokoisia hakemistoja ei tänne kannattane varmistaa. Käytänkin itse Dropbox:a lähinnä lisäturvana normaalien ulkoiselle kiintolevylle tehtävien täydellisten varmistusten lisäksi.

Ohita tiedostot kansioissa: kohtaan valitaan ne kansiot, joiden tiedostoja et halua varmuuskopioida. Tähän luonnollisesti kannattaa laittaa Dropbox-hakemisto, ettei sitä turhaan varmisteta.

Halutessasi voit ruksittaa myös kohdan: Salaa varmuuskopiotiedostot ja laita myös ruksi kohtaan: Varmuuskopioi automaattisesti säännöllisin väliajoin ja valitse alasvetovalikoimasta sopiva varmistus väli. Lisäksi voit vielä valita vähimmäisajan kuinka kauan varmistuksia säilytetään. Minimi on vähintään viikko, joka on varmasti riittävä.

Hieman monimutkaisempi tapa:

Tämä hieman monimutkaisempi, mutta varsin monien suosima menetelmä on käyttää rsync:a. Se on ohjelma, jolla ylläpidetään ajantasaista hakemistorakenteen, CD-levyn tms. kopiota, joko samalla koneella tai muualla. rsync kopioi oletuksena vain muuttuneet tiedostot ja isojen tiedostojen osalta vain tiedoston muuttuneet osat, mikä tekee synkronoinnista varsin nopeaa.

Haluamme siis varmuuskopioida /home – hakemiston Dropbox:n vaikkapa hakemistoon Upload ja ohittaa /home:sta löytyvä Dropbox-hakemisto. Kopioida myös piilotetut osat /home-hakemistosta. Komennetaan päätteessä:

rsync -auv --exclude='.*' --delete --exclude="Dropbox" --exclude="Upload" /home/TUNNUKSESI/ /home/TUNNUKSESI/Dropbox/

Seuraavaksi voidaan rakennella pienoinen skripti, jolla varmistus tapahtuu ilman yllä olevan ritirimpsun naputtelua. Liitä seuraava koodinpätkä johonkin käyttämääsi tekstieditoriin (gedit, nano etc.). Muuta siihen oikea tunnuksesi ja halutessasi voi muuttaa myös Upload-hakemiston joksikin muuksi mieleiseksesi.

#!/bin/sh
rsync -auv --exclude='.*' --delete --exclude="Dropbox" --exclude="Upload" /home/TUNNUKSESI/ /home/TUNNUKSESI/Dropbox/

Tallenna tiedosto esimerkiksi nimellä Backup tai Varmistus. Seuraavaksi annamme skriptille suoritusoikeudet. Komenna päätteessä: chmod 755 Backup ja suorita skripti.