iOS7 Posts

Cydia päivittyi iOS 7 – yhteensopivaksi

Pienoisen draamaan jälkeen alkaa skene palautumaan normaaliin uomiinsa ja pikku hiljaa yllättävän iOS 7 jailbreak-julkistuksen jälkeen on alkanut putkahtelemaan toimivia twiikkejä. Cydia päivittyi uudistuneeseen iOS 7 – henkiseen ulkoasuun, eikä yhtään hassumpi päivitys olekaan. Päivitys tulee suoraan Cydiasta eli sinun ei tarvitse ajaa Evasi0n:a uudelleen vaan päivitys on nimenomaan pakettina Cydiassa.

ios-7-cydia

 

Myös Evasi0n päivittyi versioon 1.0.1, joka poistaa paljon kohua aiheuttaneen kiinalaisille suunnatun TaiG:n. Evad3rs postasi myös toisen avoimen kirjeen aiheen tiimoilta. Jos olet jo asentanut aiemman version Evasi0n:sta sinulla ei ole tarvetta asentaa versiota 1.0.1, sillä TaiG muutenkin asentui vain jos kielenä on kiina. Anyway toivon, että kohu alkaa pikku hiljaa laantumaan ja alamme näkemään tuttujen ja turvallisten twiikkien toimivia iOS 7 versioita. Ainakin Bite SMS kasailee kiivaasti versiota 8 mainiosta sovelluksestaan, jota ilman on ollut iOS 7:n parissa melko orpo olo. Valitettavasti MobileSubstrate ei edelleenkään ole päivittynyt, joka tekee tällä hetkellä jailbreak:n melko turhaksi, sillä miltei jokainen Cydia-viritys sitä hyödyntää.

Mainittakoon myös, että tätä kirjoittaessa Evasi0n ei jostain syystä toimi ongelmitta iPad2:n kanssa…

edit. MobileSubstratesta liikkuu “epävirallinen” versio, jota en suosittele asentamaan, vaikka se toimivalta näyttäisikin. Saurik, joka on MobileSubstraten ja Cydian takana kommentoi Reddit:ssä kyseisen version epämääräistä toimintaa:

This is horribly dangerous: MSHookFunction is not designed to be used on functions that might actively be running; this makes Substrate get injected into launchd while launchd is loading launch daemons… no one should install this; it doesn’t even solve the problem remotely correctly for anything but SpringBoard/backboardd, and will end up leaving you with Substrate having been randomly applied to different background processes.

edit 28.12 Ylläolevaan lisäyksenä parrotgeek.net/repo osoitteesta löytyy Mobile Substrate fix, joka saurik:n mukaan ei aiheuta ongelmia, mutta hän kuitenkin edelleen kehoittaa odottamaan virallista päivitystä. Asensin itse kyseisen, enkä ole havainnut ongelmia. Huom! Tämä korjaus ei toimi A7 pohjaisissa laitteissa.

Applen lehdistötilaisuus 10.9

Tänään 10.9 Apple pitää lehdistötilaisuuden klo 20 suomen aikaa. Ennakkohuhujen mukaan Apple julkistaisi tänään kaksi puhelinmallia: iPhone 5s ja 5c. Tietojen mukaan myös iOS 7:n lopullinen versio julkistettaisiin samalla. (Lähde: Hopeinenomena.net)

Hopeinenomena.net – sivusto on avannut aihetta käsittelevän keskusteluketjun, jossa ensimmäiseen viestiin on listattuna tavat seurata lehdistötilaisuutta.

Mielenkiinnolla seuraan tuleeko huhuttujen julkistusten lisäksi, jotain muuta mielenkiintoista? Uusi OS X? Mac-koneita? Vai onko tämä vain pelkästään mobiililaitteiden julkistus. Oma skeptinen käsitys on, ettei etenkään 5S tule olemaan kuin hieman päivitetty malli olemassa olevasta 5:a vrt. 4 – 4S. Mitenkä sitten 5c halpisomppu? Jos vanhat merkit paikaansa pitää myy laitteet kuin häkää. Tuli sieltä sitten mitä tahansa 😉 Applen tuleva iOS 7 on varsin ristiriitainen mobiilikäyttis. Osa iOS-faneista tervehtii iloiten tulevaa, mutta oma suhtautuminen uutuuteen beta-versioiden pohjalta on hämmentynyt. Vaatinee hieman totuttelua ennen kuin tämän kanssa on sinut. No lopullinen versio toki on vielä näkemättä.

edit. 23:34 Niille, joilla tiedoitustilaisuus jäi näkemättä on Apple julkaissut tapahtumasta videon sivullaan. Jos omistat AppleTV:n 2 tai 3 mallin on valikkoihin ilmaantunut Apple Events, josta tapahtuman voi myöskin tiirailla. Tapahtuman jälkeen odotetutsi myös iOS 7 julkaistiin ns. GM-versio kehittäjille, joka puolestaan enteilee lopullisen version julkistamista lähimpien viikkojen sisällä.

Mitäpä sitten esiteltiin kaikelle kansalle? Uudet mallit iPhone 5s ja “Halpismalli” 5C, jonka hätäisimmät tuomitsivat Applen flopiksi, sekä ei niin halvaksi ainakaan jenkkilän ulkopuolella. Kivoja värejä halvoissa muovikuorissa. KCI analyytikko Ming-Chi Kuo oli näkemyksissään oikeassa, että Apple lopettaa iPhone 5-mallin tuotannon ja keskittyy tuottamaan malleja 5s ja 5c, sekä näiden lisäksi ainakin itselleni hienoisena yllätyksenä edelleen wanhaa 4S-luuria. Onko tästä nyt pääteltävissä, että halvaksi kaavailtu 5c ei olisikaan niin halpa vaan 4S jäisi kytkykikkailussa ilmaisena houkuttelemaan maksavia asiakkaita Apple-leiriin.

Jonkinlaisia spekulointia huomasin 5c kytkyhinnoittelusta jenkkilän ulkopuolella ja jos euroopassa malli varustetaan hulppealla hintalapulla en usko luurin olevan menestys näillä tanhuvilla Samsungin ja Nokian edullisten älyluurien kanssa Apple voi kilpailla vain joko edullisella kytkyhinnalla tai laadukkaalla tuotteella. Tässä nyt väkisinkin tulee luurin speksejä pälyillessä mieleen, että Apple hinnoittelee itsensä euroopassa ulos näistä kinkereistä. Voin olla väärässäkin ja Apple-glooria kantaa tätäkin tuotetta.

No 5c on mikä on ja aika näyttää mihin rakkineen rahkeet riittää. Miksikään: “Osta poeka tästä halpa luuri itsellesi ilman soppareita” – tuotteeksi tätä tuskin kukaan edes haaveili, mutta toivoisin kytkyhinnoittelun olevan järjellisellä tasolla. Jos edukasta Samppaa tai Lumiaa tyrkätään kytkyllä alle torihintojen voi vetovoima olla nihkeää yli 30e/kk hinnalla tai no mistä näistäkään tietää 😀 Minä vaan pohdin ja spekuloin ilman parempaa tietoa. Tulosta kuitenkin paukutetaan kylliksi 5s mallilla, joka pienine uudistuksineen taitaa olla kelpo luuri.

Myyntihinnat huhujen mukaan ovat Suomessa samat kuin saksassa eli tällaiset lukemat olen bongannut:

16Gt, 5s, 699€
32Gt, 5s, 799€
64Gt, 5s, 899€

16Gt, 5c, 599€
32Gt, 5c, 699€

5c-mallia näkemättä täytyy silti sanoa, että hinnoittelu vetää hiljaiseksi. Vain satasen ero 5s:n ja 5c:n välillä. Olenko pohdintojeni kanssa yksin jos sanon tämän muovirimpulan olevan turha julkistus? Olisivat pudottaneet 5-mallin hintaa alas ja unohtaneet moiset sateenkaaren väreissä kylpevät tekeleet.

[polldaddy poll=”7387448″]

WWDC: iOS 7 ja OS X Maverick

Varmaan monet ovat jo huomanneet ensimmäiset hämmentävät uutiset ja kommentit Applen tulevista julkaisuista: iOS 7 ja OS X Maverick. Apple siis antoi eilen (10.6.2013) esimakua tulevista käyttöjärjestelmistään WWDC:ssä. Etenkin iOS-alusta uudistuu en nyt sanoisi radikaalisti, mutta varsin merkittävästi tuoden hyviä uudistuksia, vaikkakin näin ensivilkaisulla ulkoasu herättää allekirjoittaneessa ristiriitaisia tunteita.

Apple tavoilleen uskollisena hehkuttaa tulevan iOS:n olevan vähintäänkin merkittävin keksintö sitten puuceen reiän keksimisen – “Suurin muutos sitten ensimmäisen iPhone julkistuksen”.

 

1370938998

 

Käyttöliittymän ulkoasua on viritelty tuntuvasti ja samalla kuvakkeet ovat kokeneet vastaavan käsittelyn. Värimaailma on uudistunut ja ennen näyttävät sovellukset tuntuvat äkkisältään kovin valjulta. Ainoana poikkeuksena Sää-sovellus, joka on varsin näyttävä kokonaisuus. Ulkoasultaan iOS 7 ensikuvien mukaan on hienoinen pettymys. Jotkut saattavat pitää uudistusta positiivisena ja tervetulleena, mutta minut se jätti kylmäksi. Käyttöliittymä on kolmiuloitteinen kokonaisuus, jossa on hyödynnetty läpinäkyvyyttä. Ilmoituskeskus näyttää aiempaa paremmalta ja virtuaalinäppäimistössä on hyödynnetty läpinäkyvyyttä. Uudistuksiin voidaan laskea myös todellinen sovellusten moniajo kun kaikki iOS 7:n sovellukset tukevat moniajoa

Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään ulkoasupäivitys, sillä seiska tuo tullessaan muutaman kelpo ominaisuuden. Viestittelyn parantuminen on yksi ominaisuus, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa, mutten vielä kuvien perusteella ole onnistunut luomaan käsitystä mitä on mutettu vai onko. iOS:n tekstiviesti-osio on muihin laitteisiin verrattuna ollut aina kovin kylmä, pelkistetty ja ankea.

Parannuksista mainittakoon Control Center, jonka kautta tavanomaisimmat asetusten säädöt käy nopeasti. Säädöt, jotka aiemmissa on joutunut tekemään Asetukset-kuvakkeen kautta tai erilaisilla jailbreak-tweakeilla. Jos Auxo on sinulle tuttu Contorl Center:n idea aukeaa siitä varsin hyvin.

AirDrop parantaa tiedostojen siirtoa eri laitteiden välillä, vaikka laitetuki onkin melko rajoitettu. Safari ja iCloud saa muutaman mielenkiintoiset toiminnon kuten välilehtinäkymä Safariin ja iCloud avainnipun synkronointi iOS:n ja OS X:n välillä.

Positiivinen seikka on androidista tuttu sovellusten automaattinen päivittäminen, jolloin ikiaikainen käsipelillä tapahtuva sovellusten päivitysten naputtelu jää historiaan.

Pienet uudistukset:

  • Kellokuvake näyttää oikeaa aikaa. Saman soisi tapahtuvan kalenteriin, sekä säähän.
  • Pitkien MMS-viestien tuki.
  • Kartan kirjanmerkkien synkronointi.
  • Face Time äänipuhelut.
  • Puheluiden ja viestien blokkaus.
  • Ilmoitusten synkronointi.
  • Parannettu älykäs sähköpostilaatikko.
  • Sirissä oletushakukoneeksi on muuttunut yllättäen Bing! Jännityksellä odotan tuleeko Siriin mahdollisesti joskus tuki suomen kielelle?

Milloin voinemme sitten odottaa iOS Seiskaa saapuvaksi? Ensimmäinen beta on jo saatavilla Applen rekisteröityneille (ja maksaville) sovelluskehittäjille ja julkistu lienee aikaisintaan syksyllä. Tuetut laitteet tätä kirjoittaessa ovat: iPhonen mallit 4, 4S ja 5, sekä iPad-mallit: 2, kolmas- ja neljäs sukupolvi ja iPad Mini. iPod Touch-malleista seiskan tulee saamaan viidennen sukupolven laitteet. Näköjään kelkasta ovat nyt puoneet iPhone 3G S ja vanhemmat iPod Touch! Positiivista kuitenkin on huomata, että iPhone 4 ja iPad 2 ovat tuettuina.

OS X Maverick

Myös OS X tulee kokemaan päivityksen siivitettynä tutuilla laatusanoilla. Maverick:n uudistukset ovat Mountain Lion verrattuna maltilliset tuoden joitakin uudistuksia niin sosiaalisen median palveluiden integroimiseen, sekä parannettuihin natiiveihin sovelluksiin kuten vaikkapa kalenteri ja ilmoitukset.

Tiivistetysti sanottuna Maverick pyrkii parantamaan OS X:n käytettävyyttä kannettavissa laitteissa. Kirjoittelen aiheesta laajemmin kunhan ehdin tutustua tarkemmin tulevaan uutukaiseen.

 

[polldaddy poll=”7168758″]