Fiilistelyä vanhojen kotitietokoneiden kanssa.

Meillä jokaisella on omat hurahtamisen kohteemme. Mulla niitä löytyy lukuisia, joista montaa olenkin valottanut täällä blogissanikin. On oikeastaan kaksi suurta intohimoa, jotka ovat kantaneet läpi vuosien. Radioharrastaminen ja vanhojen kotikoneiden keräily ja niiden parissa värkkäily. Tietotekniikka ja tekniikka yleensäkin ovat olleet sellainen iso juttu ja kiinnostuksen kohde lapsesta saakka. Kaikki vanhat elektroniikkavehkeet mitä suinkin sain käsiini piti päästä avaamaan ja tutkailemaan mitä niiden sisältä löytyy. Tämä sama löytämisen riemu on edelleen vahvana elämässäni eli kaikkea uutta ja ihmeellistä teknohärpäkettä pitää päästä testaamaan. Harrastukseni ovat melko tekniikkapainoitteiset. Radioita, tietokoneita, sähkötupakoita sekä viihde-elektroniikkaa. Näissä vaan jokin kiehtoo mieltä ja saa tutkimaan ja syventymään aiheeseen pintaa syvemmältä.

800px-Commodore64

Niin tosiaan päivän epistolana ovat vanhat kotitietokoneet. Hei jokainen varmasti omaa jonkinlaisen mielikuvan näistä vanhemmista aparaateista. Ajalta ennen kuin PC ja internet vakiintuivat kaiken kansan huvi- ja hyötylaitteiksi. Alussa olivat Altair ja kumppanit nuo kotitietokoneiden dinosaurukset. Nuo hassut kapistukset ansaitsevat kunniapaikan kotitietokoneiden pioneereina, mutta pompatkaamme tämän artikkelin siivittämänä ihastelemaan 1980-luvun kotitietokoneita.

Käsi ylös kuka muistaa tai on omistanut jonkin näistä? Commodore PET-200, Commodore VIC-20, Atari 800, Apple II, Commodore 64 / 128, Amstrad CPC 464/664, Sharp MZ-700/800, MSX-Standardin koneet SVI & Co, Sinclair Spectrum, Atari ST, Amiga 500/2000/1200/3000/500+/600  jne. Nämä koneet oikeastaan loivat perustan nykyaikaiselle tietokoneharrastamiselle. Koneet jotka eivät juurikaan olleet keskenään yhteensopivia, mutta näiden parissa moni on aloittanut taipaleensa tietokoneiden parissa. Minäkin. Eräät näistä vanhoista koneista ovat jääneet mieleeni lähtemättömäti ja usean näistä olen omistanutkin vuosia myöhemmin.

Lapsena pääkoneenani oli mm. Commodore 64 ja myöhemmin PC-aikakaudella Commodore 64 lojuu edelleen pöydälläni yhdessä muutaman muun aikalaisensa kanssa. Eivätkä ne ole koristeena tai pelkästään keräilytarkoituksena varastoon sullottuna, vaan ne ovat useasti käytössä juurikin fiilistelyn ja rakkaiden muistojen vuoksi. On mukava ottaa pieni nostalgiatrippi lapsuuteen ja läväyttää kuusnelosen ruudulle vaikkapa klassinen Elite tai Ultima-sarjan neljäs tai viides osa. Kirjoitin äkettäin ylläpitämälleni Commodore-foorumille oheisen pohdinnan aiheen tiimoilta vastauksena erään aktiivisen foorumilaisen pohdintaan: ”Valitettavasti sinne avaruuteen ei päässyt ihan niin syvällisesti mukaan kuin C64:llä ja MV-matkatelkulla silloin lapsena Eliteä pelatessa”.

”Ah tuttu tunne! Kakarana ne pelit koki jotenkin eri lailla kuin näin vanhemmiten. Omassa huoneessa pienestä mustavalkotelsusta tihrustin pelimaailmaa, eikä se värittömyys ja parempiin koneisiin verraten karuhko grafiikka latistanut tunnelmaa tippaakaan. Aikuisena ja paljon pellanneena sitä on kyynistynyt, eikä mikään peli aiheuta enää samanlaista riemua ja siellä olemisen tunnetta. Oon joskus tutuille pelikamuille koettanut selittää tätä fiilispuolta. Sitä kadonneen pelikokemuksen metsästystä. Sitä tunnetta kun joikkari kätösessä hiippailit pitkin Britannian maita ja todella uppouduit siihen maailmaan tuntikausiksi. On toki uudempiakin pelejä, joiden parissa on vietetty tuntikausia ja samalla tavoin uppouduttu siihen ympäröivään pelimaailmaan, mutta jotain silti puuttuu. Onko se sitten se lapsuuden into ja riemu?  Nykypeleihin on todella panostettu. Ne ovat näyttäviä, laajoja ja niissä todella löytyy myös sisältöä johon uppoutua. Entäpä jos nyt eläisin lapsuuttani? Miten kokisin pelimaailman? Olisiko ne pelikokemukset samanlaista intoa ja riemua? Jotenkin mulla on tunne että ei ja perustan väittämäni siihen kun seuraan oman poikani pelaamista. Maailma on muuttunut yllättävän paljon omasta lapsuudesta. Kaiken laiset lapsien lelut ja vermeet ovat jo sellaisia ihmevempeleitä ettei vaikkapa pelikonsoli tai peli aiheuttanut mun pojassa mitään suurta ”wau-efektiä”. Kaikki tekniikka on jo arkipäivää. Tietokoneet löytyy jokaisen kodista. Ne siis on jo nähty ja omat lapset ovat kasvaneet teknovempeleiden ympärillä. Ne ovat arkipäivää ja pelaaminenkin on tavallaan arkinen asia. Hetkellistä ajankulua ja osa leikkejä.

1980-luvulla tietokone ei niin arkipäiväinen vekotin ollut. Vanhemmat tais kerran jos toisenkin tuhahdella tietokoneiden turhanpäiväisyydestä. Nythän tää turhanpäiväinen vekotin on kaikkialla ja kohta et mitään pysty tekemään jos et konetta omista, mutta palataanpa takaisin sinne kultaiselle neonhohtoiselle 80-luvulle. Tietokone ja ne ensimmäiset pelikonsolit olivat jotain uutta pojalle, jonka monimutkaisimmat lelut olivat tyyliin pikkuautot, sähköautorata ja Legot. Ulkomailta olin saanut tuliaiseksi piipittävän elektroniikkapelin (Kuka jessus keksi tuon nimihirviön? Niin ja se peli oli Nintendon Parachute) joka jo sellaisenaan aiheutti wau-fiiliksen. Huipputekniikkaa kodissa edusti väritelevisio ja videonauhuri, jossa oli johdollinen kaukosäädin. Joillain saattoi jopa löytyä sellainen hämmentävä mikroaalloilla lämmittävä  uuni ja leipäkone. Rikkailla oli CD-soitin jolle hymähdeltiin. Tuollaisesta kiekosta ei voi kuulua musiikki yhtä hienosti kuin kunnon älpeestä  Tällainen nassikka kun sai tietokoneen eteensä ja pääsi pelaamaan niin olihan se näin kärjistetysti sanottuna aivan toisenlainen elämys kuin hiekkalaatikolla neppaaminen tai legoilla rakentelu, vaikka hauskaa touhua nekin olivat, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Tietokoneita kai jollain tavalla myös kammottiin ja pelien pelaajille naureskeltiin koulussa. Ainakin omalla kohdalla pienessä kylässä eläneenä muistan joutuneeni kakarana rankankin vinoilun kohteeksi kun pelasin. ”Vittu mitä touhua. Ooks vähän tyhmä kun bittiä nypläät”. Nykyään tilanne on aivan toinen. ”Kaikki pelaa” ja pelejä on niin lapsille kuin aikuisille. Tytöille ja pojille. Näin ne asiat muuttuu ja arkipäiväistyy.Voin olla hakoteilläkin. Setä tässä vaan murisee ja haikailee niitä tuntemuksia, joita pelaaminen joskus aiheutti. Ehkei sitä samaa tunnetta koskaan enää löydy tässä kyynisessä ja kiireisessä maailmassa, mutta aion sitkeästi jatkaa etsimistä. Kuusnepan parissa ainakin olen lähellä sitä vanhaa kauan sitten kadonnutta Huh! Tässähän alkaa jo kuulostamaan vanhemmiltani. ”Ennen kaikki oli paremmin”, ”Kesät kesti kauemmin ja oli aina lämmintä”, ”Hiihdettiin kouluun kesät ja talvet”  Saatan kuulostaa kornilta, mutta kyllä joskus kaipaan takaisin 80-luvulle. Siihen viattomuuden ja kiireettömyyden aikaa”…..

Mulle vanhat kotitietokoneet ovat paitsi ”keräilykohde” myös elämäntapa. Monet näistä viihdyttävät vuosien jälkeenkin ja 1980-luvun tietokoneiden kanssa olemme siitä onnellisessa tilanteessa, että niitä on edelleen runsaasti saatavilla ja kohtuulliseen hintaan. Yleisimmät laitteet kuten juurikin Commodoren peruskoneiden C-64, VIC-20, C-16 ja Amigan hankinta ei hintansa puolesta muodostu ylivoimaiseksi esteeksi. Eksoottisimpiakin koneita näkee silloin tällöin myynnissä varsin kohtuulliseen hintaan. Harvemmin tosin näkee vaikkapa kotimaisia Salora Fellow:a tai Manager:a tai erikoisempia japanilaisia Sharp:n koneita MZ-700 ja 800, mutta esimerkiksi Dragon32, MSX-johdannaiset, sekä Atarin ST-pohjaiset ja Sinclair-koneita liikkuu vielä varsin hyvin käytettyjän markkinoilla. Omat laitteet ovat karsiutuneet kovalla kädellä matkan varrella. Toki hieman harmittaa näiden yksilöiden myyminen, mutta päätin määrän sijasta keskittyä laatuun ja niihin tärkeimpiin koneisiin eli Commodoren valmistamiin laitteisiin. Tällä hetkellä kokoelmissa on lähinnä vaan muutamia C-64 ja Amiga-malleja sekä VIC-20.

Innostuitko aiheesta? Kuten jo mainitsin vanhan kotitietokoneen saa käsiinsä helposti ja pienellä vaivalla pääsee tutustumaan vanhojen pelien laajaan tarjontaan. Jos konetta et ole valmis hankkimaan tarjoaa vaihtoehdon emulaattorit, jotka matkivat vanhan koneen toimintaa. Lähes kaikille tunnetuille 1980-luvun kotitietokoneelle on saatavilla emulaattori, jonka avulla vanhojen pelien jännitys on helposti kätesi ulottuvilla. Fiilistelyn lomassa voi poiketa myös Unibet – netticasinolla, jonka tarjoamat pelit ovat vähintäänkin yhtä jännittäviä!

 

 

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked