Mac Posts

Xcode laihikselle

icon128-2x

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Xcode tunnetusti on melkoinen järkäle ja käytön myötä se paisuu entisestään. Kuitenkin tuota monsteria on miltei pakko pitää koneellaan, jos käytössä on esimerkiksi homebrew, vaikkakin brew hyödyntää ainoastaan Xcoden komentorivityökaluja, en ole ainakaan itse onnistunut asentamaan pelkästään niitä ilman Xcodea. (Jos joku tietää tähän kikan saa vinkata) Aiemmin se onnistui, mutta ei enää Yosemitessa, eikä El Capitanissa.

Aiemmissa Xcode – versioissa pystyi itse valitsemaan mitä osia Xcoden mukana asennetaan, mutta sen jälkeen kun Xcodesta tuli AppStore-versio on kaikki mahdolliset kilkkeet asennettu automaattisesti, eikä käyttäjä ole juurikaan päässyt vaikuttamaan siihen mitä asennetaan, joten oletusasennus on suunnilleen noin 9GB:n monsteri! Onneksi Xcode on suht simppeli pistää laihdutuskuurille ja poistaa siitä itselleen tarpeettomia osia.

Suunnataan siis ’Ohjelmat’ – hakemistoon, osoitetaan Xcode ja klikataan ’Näytä pakkauksen sisältö’. Siirrytään hakemistoon ’Contents->Developer->Platforms’ ja poistetaan sieltä kaikki itsellleen tarpeeton, jonka jälkeen tyhjennetään roskakori. Tyhjennettäessä saattaa tulla virheilmoitus ”tiedosto se ja se on käytössä” joutunet käyttämään ”pakkotyhjennystä” komentoriviltä komentamalla: sudo rm -rf  .Trash/* (Huom! Oheinen komento on  äärimmäisen vaarallinen. Pienikin kirjoitusvirhe saattaa aiheuttaa merkittävää tuhoa levyllesi, joten ole varovainen ja varmista useampaan kertaan, että olet poistamassa oikeaa hakemistoa ja tiedät varmasti mitä teet ja sisäistät komennon riskit!)

Onnistuneen toimenpiteen jälkeen Xcode on huomattavasti kapoisempi kaveri ja levytilaakin vapautuu 3-5GB. Itse Xcoden toiminnalle en ole huomannut olevan kyseisellä toimenpiteellä mitään merkittävää haittaa. Poistin samassa yhteydessä myöskin ’Contents->Developer->Applications’ – hakemistosta löytyvät tarpeettomat simulaattorit.

Lights Out

687474703a2f2f692e696d6775722e636f6d2f3863676e7247512e706e67

 

 

 

Yosemiten myötä esiteltiin ns. Dark Mode, joka päälle kytkettynä muuttaa dock:n ja menubar:n värityksen mustaksi. Tähän olisin toivonut asetusvaihtoehtoa, jolloin automaattisesti määritellyn ajan mukaan muuttuisi tumma tila, esimerkiksi vaikkapa iltaisin. Valitettavasti tila täytyy käydä omin pikku kätösin vaihtamassa asetuksista, mutta jos sen haluaa tapahtuvan määritellyn ajan mukaan löytyy siihen sovellus nimeltään Lights Out. Kyseinen sovellus tarjoaa mahdollisuuden ajastaa ajankohta, jolloin tumma tila pistetään päälle ja pois päältä. Pienistä bugitteluista huolimatta sovellus hoitaa tämän tehtävän hyvin. Lights Out on Sam Turner:n koodaama ja se on ladattavissa ilmaiseksi GitHub:sta. Lights Out yhdessä Flux:n kanssa on oivallinen yhdistelmä säätämään hämärään valaistukseen, vähemmän silmiä rasittavan näkymän. Voisi kuvitella, että Flux:n lisätään tämän kaltainen toiminnallisuus jossain välissä, mutta siihen saakka joutuu turvautumaan LightsOut:n, eikä se yhtään hassumpi vaihtoehto olekaan.

Reeder 2 – Beta for OS X

iOS-laitteilla suosittu Reeder 2 on vihdoin tulossa pitkän odottelun jälkeen myös Mac:lle. Vajaa vuosi sitten AppStoresta Google Reader-palvelun lopettamisen jälkeen kadonnut Reeder on tekemässä paluun uusiutuneena versiona. Paljon on tullut markkinoille RSS-lukijoita Mac:lle, joten Reeder 2 pääsee mukaan kovaan kilpailuun käyttäjien suosiosta. Mainiot Leaf ja ReadaKit, sekä Feedlyn web-versio pistävät tiukasti kampoihin.

Reeder 2 on beta-vaiheessa ja on ladattavissa ilmaiseksi kehittäjän sivulta: http://reederapp.com/mac

Elementary OS Luna

On muuten poijjaat ja tytöt tovi jos toinenkin kun RG:ssä on kirjoitettu Linuxista ja tovi on vierähtänyt siitä kun Linux on ollut päivittäisessä käytössä pöytäkoneella. Yhdessä läppärissä Linux-kooste on hyrrännyt ja RaspberryPi:ssä, mutta muuten viime aikoina päivittäiskäyttö on ollut aika OS X-painoitteista. No toki Omppufirman tuotteen pohjalla hyrrää UNIX:sta väkerretty johdannainen, joten jollain tapaa tuntuma on säilynyt, mutta niin paljon kuin OS X:n käyttöliittymästä pidänkin jää tämän kanssa kaiken lainen virittely ja puuhastelu tyystin paitsioon. Kaikki on niin valmista ja harkittua. Vähän liiankin. Sivusilmällä seuraamaani Linux-maailmaan on vaivihkaa hiippaillut Elementary OS Luna, jota oli pakko päästä testaamaan.

Elementary-projektia olen seuraillut alkumetreiltä asti ja ensimmäistä Jupiter-nimellä kulkenutta versiota testasinkin. Tuolloin hataran muistikuvani mukaan tuotos oli jo julkaistessaan hieman vanhanaikainen tukien ainoastaan 32 bittisiä suorittimia, mutta tästä huolimatta käyttöliittymä oli jo silloin vakuuttava ja miellyttävä. Näihin aikoihin tosin PinguyOS vei allekirjoittaneen mennessään ja Elementaryn kokeilut jäi.

Tarkoituksena on asentaa ElementaryOS Mac Mini – koneeseen OS X:n rinnalle. Mielenkiintoinen toimenpide, joka kuitenkaan ei suinkaan ole ylitsepääsemätön tehtävä, sillä pohjautuuhan Mac-koneet Intelin kikkareisiin. Temppu sinänsä oli askarrella vanhaan PPC-suorittimella varustettuun iBook G3:n toimiva Linux-kokoonpano, mutta se on toinen tarina se…

Siis asiaan eli operaatio: Törkätään Linux Mac:n sisuksiin. Uudemmissa Mac Mini-koneissahan ei ole minkään valtakunnan CD/DVD-asemaa, joten vaihtoehdot ovat ulkoinen optinen asema tai USB-tikulta asentaminen. Valitsin jälkimmäisen. Tarkoitus olisi bootata sekä OS X:n, että Elementary:n, joten ensimmäinen tehtävä on haalia tarvittavat romppeet sujuvaan asentamiseen eli Elementaryn asennuspaketti, joka on ladattavissa projektin kotisivulta, sekä jonkinlainen käynnistyslaataaja vähän kuin vaikkapa Grub tai Lilo. Tunnetuin lienee rEFIt, jota ei tosin enää aktiivisesti kehitetä vaan rinnalle on tullut rEFInd-projekti. Ajattelin kokeiluissani kuitenkin pitäytyä tutussa ja turvallisessa rEFIt:ssä, joten koppasin sivuilta asennuspaketin jemekseen.

Seuraavaksi asentamaan rEFI:tä OS X:n, joka on varsin suoraviivainen toimenpide eli klikkaillaan .dmg-levykuvaa ja klikataan sisältä löytyvää rEFIt.mpkg-filetsua. Seurataan ohjeistusta ja valitaan kohteeksi OS X:n asennushakemisto. Jos kaikki sujuu kuin Strömsössä (TM) seuraavan käynnistyksen yhteydessä pitäisi eteen avautua rEFIt:n käynnistysvalikko painaessasi alt/optio-näppäintä. Ennen uudelleen käynnistystä on enemmän kuin hyödyllistä pitää jokin toinen nettiin pääsevä kone valmiudessa rEFIt:n ongelmanratkomissivulla jos kaikki ei mennytkään kuin Strömsössä (TM)

Seuraavaksi hyökätään tukka hulmuten tekemään tilaa Linux-asennukselle. Miellyttävintä askare on hoitaa OS X:n omilla työkaluilla. Avataan Levytyökalu (DiskUtil), valkataan Mac:n pääasema. Valkataan Osiointi-välilehti ja napautetaan + nappulaa. Liikuttelemalla liukunamiskaa pääset valitsemaan sopivan koon osiolle tai voit naputella lukeman suoraan laatikkoon. Valitse uuden osion muodoksi: ”Vapaata tilaa” ja klikkaa: ”Käytä” ja annetaan levytyökalun tehdä loitsujaan.

Seuraavaksi käydään käsiksi itse asennusmedian luomiseen. Tähänkin OS X tarjoaa oivalliset työkalut eli pääte (terminal) auki ja väkertämään lataamastasi Elementary OS:n .ISO-levykuvasta Mac:n ymmärtämää levykuvaa. Tähän sopivin työkalu on hdiutil. Joten loitsitaan päätteessä komento hdiutil convert -format UDRW -o ~/levykuvan/hakemisto/kohde.img ~/ladatun/levykuvan/hakemisto/elementary.iso – helpoimmin saat polut oikein kun raahaat lataamasi Elementary OS:n levykuvan päätteeseen. OS X tunkee automaattisesti konvertoidun levykuvan tiedostopäätteeksi dmg, jonka voi kylmän rauhallisesti muuttaa muotoon .img – Kun konvertointi on valmis komennetaan: diskutil list jotta nähdään lista käytettävistä tallennuslaitteista. Tökätään USB-tikku kiinni ja komennetaan uudelleen diskutil list ja nyt listalla pitäisi näkyä myös USB-tikkusi laitenimi (/dev/disk1 tai /dev/disk2 jne).

Varmistetaan ennen seuraavan komennon kirjoittamista, että tiedetään varmasti USB-tikun laitenimi. Komennetaan: sudo dd if=/polku/elementaryn/levykuvaan/elementary.img of=/dev/rDiskN bs=1m (Käyttämällä komennossa /dev/rDisk tavanomaisen /dev/disk asemesta saattaa kirjoitusnopeus olla aavistuksen nopeampi korva kirjain N asemasi numerolla). Kun levykuva on kirjoitettu komenna diskutil eject /dev/diskN

Jätetään tikku koneeseen ja käynnistetään Mac uudelleen pitämällä alt/optio-näppäin pohjassa, jotta rEFIt-käynnistyvalikko tulee eteen. Valitaan listalta USB-tikun vaihtoehto. Jotta asennus onnistuisi tulee käytössä olla mielellään langallinen näppis sekä hiiri koska Applen langattomia ei asennuksen alkuvaiheessa tueta.

Asennusohjelma, joka on pohjimmiltaan sama kuin Ubuntussa tarjoutuu asentamaan Elementary OS:n suoraan OS X:n rinnalle, mutta tätä vaihtoehtoa en käyttänyt vaan loin osiot itse, jolloin voin olla varma, että kaikki menee kuten haluan. Kun asennus on valmis on aika pistää sormet ristiin ja toivoa kaiken toimivan. Tässä peruskatsauksessa en käy sen kummemmin itse asennusta tai jälkisäätöjä lävitse, sillä netti on pullollaan opastusta niin suomeksi kuin englanniksikin. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen lävähtää tästä eteen päin rEFI:t näytölle ja kun valikosta valitsee Linux-käynnistyksen tulee eteen hetken kuluttua Grub, josta itse Elementary käynnistyminen alkaa. Riemukseni asennus sujui ongelmitta ja pääsin tutustumaan itse Elementary OS:n. Wheeeee! Tosin seuraava työmaa olikin saada netti pelittämään ja Applen langaton näppis, sekä Magic Mouse. Ne kun eivät toimi heittämällä ja verkkokorttiakaan ei tuettu suoraan…kirjoittelen näistä ”pikku” puuhasteluista tuonnempana 😉

OS X – Mountain Lion AppStoreen tänään

 

Apple:n OS X Mountain Lion julkaistaan tänään. Oletettavasti palvelimet ruuhkautuvat fanipoikain rynnäköidessä sankoin joukoin laataamaan uutukaista. Apple lupailee yli 200 uutta ominaisuutta. Sen mitä olen varhaisempia versioita testaillut on kyseessä varsin mielenkiintoinen uutuus vaikkei siinä mitään maata mullistavaa olekaan.

[polldaddy poll=”6415324″]

 

 

A5-Jailbreak: Absinthe (iPhone 4S & iPad 2)

Tätä ovat monet A5-pohjaisen laitteen omistajat odottaneet kuin kuuta nousevaa ja joitakin päiviä sitten se lopulta julkaistiin eli Absinthe. Innokkaimmat ovat laitteensa jailbreikanneet jo aika päiviä sitten, mutta koostan blogiin suomenkielisen ohjeistuksen breikkauksen vaiheista ja tarvittavista työkaluista helpottamaan etenkin uusien harrastajien tuskaa tai niiden joiden kielitaito on rajallinen. Olkaapa hyvät 🙂 Päivitys 24.1.2012 Nyt kun myös Linux-alustalla voidaan jailbreikata A5-iLaite lisäsin asennusohjeistuksen sillekin.

1. Tärkein kaikista. Varmista, ettei iLaitteessasi ole salattua varmuuskopiota. Jos näin on poista se käytöstä.

2. Lataa Absinthe (Mac, Linux tai Win)

3. Avaa sovellus, kytke puhelimesi tietokoneeseen ja klikkaa: ’Jailbreak’

Jailbreikkaus komentoriviltä (Windows)

Jos yllä mainittu menetelmä aiheuttaa ongelmia on seuraavana vaihtoehtona jailbreikata CLI:n yli.

1. Lataa cinject 0.4.3, pura paketti johonkin tilapäiseen hakemistoon ja kytke luurisi koneeseesi

2. Avaa Windowsin komentorivi (cmd.exe). Varmista, että ajat komentoriviä pääkäyttäjänä eli klikkaa komentorivikuvaketta hiiren oikealla namiskalla ja valitse: ’Suorita järjestelmänvalvojana’

3. Seikkaile komentoriviltä hakemistoon, jonne purit cinject:n ja loitsi: cinject -i payloads/jailbreak.mobileconfig

4. Vilkaise puhelintasi ja siellä pitäisi möllöttää ilmoitus uuden profiilin asentamisesta. Näpäytä iLaitteessa: ’Asenna

5. Kajauta ilmoille lisää CLI-magiikkaa komentamalla ensin: cinject -j payloads ja cinject -w

6. Takaisin hipelöimään iLaitettasi ja navigoi Asetukset -> Yleiset -> Verkko -> VPN ja kytke VPN päälle

7. Laitteesi antaa virheilmoituksen. Näpäytä OK ja laite boottaa…

8. Uudelleenkäynnistyksen yhteydessä näet Windowsin komentorivillä tukun virheilmoituksia. Älä panikoi! Nämä kuuluvat asiaan. Kun näet komentorivillä ilmoituksen ’Installing Filemover’ avaa puhelimesi lukitus (Slide to Unlock) ja kas kummaa Cydian pitäisi nyt olla kotivalikossasi ja homma on klaari. Tätä kirjoittaessa Cydia on asennettu viikonlopun aikana vajaaseen miljoonaan laitteeseen, joten ei liene ihme, että Cydia saattaa toimia normaalia hitaammin. Tilanne kuitenkin tasaantuu kunhan lukuisat käyttäjät saavat mieleisensä tweakit asennettua, joten maltti on valttia.

Varmuuskopiosi on salasanasuojattu etkä saa sitä auki. Don’t Panic!

1. Varmuuskopioi laitteesi iTunes:n

2. Ota luuri käyttöön uutena laitteena

3. Jailbreak

4. Palauta varmuuskopiosta

 

Jailbreak Linux-alustalla.

Vaikket omistaisikaan Mac- tai Windows-konetta onnistuu nyt jailbreak myös Linux-alustalla. Oheiset ohjeet ovat Ubuntu-pohjaisille, mutta toki soveltaen käyvät mille tahansa koosteelle.

1. Tarvitse libimobiledevice – paketit ja jos et ole niitä jo asentanut järjesterlmääsi tulee ne asentaa ensin, jotta Linux juttelee iLaitteiden kanssa.

Avaa pääte ja komenna: sudo add-apt-repository ppa:pmcenery/ppa

Komenna: sudo apt-get update ja sudo apt-get install libimobiledevice && sudo apt-get install libimobiledevice-utils tai vaihtoehtoisesti hae paketteja ’sovelluskeskuksesta’  ja asenna ne sitä kautta

2. Lataa Absinthe täältä

3. Jos käytössäsi on x86-versio klikkaa: absinthe.x86 tai jos kyseessä on 64-bittinen alusta klikkaa absinthe.x86_64

4. Puhelimesi tai tablettisi on oltava käynnissä ja kun Absinthe tunnistaa laitteesi klikkaa vasta sitten ’Jailbreak’-namiskaa.

5. Odottele rauhassa asennuksen etenemistä loppuun saakka ja kun se on valmis klikkaa iLaitteesi kotivalikkoon ilmestynyttä absinthe kuvaketta saattaaksesi jailbreikkauksen loppuun.

6. Kun laitteesi käynnistyy uudelleen on jailbreak suoritettu ja kotivalikosta pitäisi nyt löytyä Cydian kuvake.