Posts Tagged ‘Apple’

WWDC: iOS 7 ja OS X Maverick

Varmaan monet ovat jo huomanneet ensimmäiset hämmentävät uutiset ja kommentit Applen tulevista julkaisuista: iOS 7 ja OS X Maverick. Apple siis antoi eilen (10.6.2013) esimakua tulevista käyttöjärjestelmistään WWDC:ssä. Etenkin iOS-alusta uudistuu en nyt sanoisi radikaalisti, mutta varsin merkittävästi tuoden hyviä uudistuksia, vaikkakin näin ensivilkaisulla ulkoasu herättää allekirjoittaneessa ristiriitaisia tunteita.

Apple tavoilleen uskollisena hehkuttaa tulevan iOS:n olevan vähintäänkin merkittävin keksintö sitten puuceen reiän keksimisen – ”Suurin muutos sitten ensimmäisen iPhone julkistuksen”.

 

1370938998 WWDC: iOS 7 ja OS X Maverick

 

Käyttöliittymän ulkoasua on viritelty tuntuvasti ja samalla kuvakkeet ovat kokeneet vastaavan käsittelyn. Värimaailma on uudistunut ja ennen näyttävät sovellukset tuntuvat äkkisältään kovin valjulta. Ainoana poikkeuksena Sää-sovellus, joka on varsin näyttävä kokonaisuus. Ulkoasultaan iOS 7 ensikuvien mukaan on hienoinen pettymys. Jotkut saattavat pitää uudistusta positiivisena ja tervetulleena, mutta minut se jätti kylmäksi. Käyttöliittymä on kolmiuloitteinen kokonaisuus, jossa on hyödynnetty läpinäkyvyyttä. Ilmoituskeskus näyttää aiempaa paremmalta ja virtuaalinäppäimistössä on hyödynnetty läpinäkyvyyttä. Uudistuksiin voidaan laskea myös todellinen sovellusten moniajo kun kaikki iOS 7:n sovellukset tukevat moniajoa

Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään ulkoasupäivitys, sillä seiska tuo tullessaan muutaman kelpo ominaisuuden. Viestittelyn parantuminen on yksi ominaisuus, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa, mutten vielä kuvien perusteella ole onnistunut luomaan käsitystä mitä on mutettu vai onko. iOS:n tekstiviesti-osio on muihin laitteisiin verrattuna ollut aina kovin kylmä, pelkistetty ja ankea.

Parannuksista mainittakoon Control Center, jonka kautta tavanomaisimmat asetusten säädöt käy nopeasti. Säädöt, jotka aiemmissa on joutunut tekemään Asetukset-kuvakkeen kautta tai erilaisilla jailbreak-tweakeilla. Jos Auxo on sinulle tuttu Contorl Center:n idea aukeaa siitä varsin hyvin.

AirDrop parantaa tiedostojen siirtoa eri laitteiden välillä, vaikka laitetuki onkin melko rajoitettu. Safari ja iCloud saa muutaman mielenkiintoiset toiminnon kuten välilehtinäkymä Safariin ja iCloud avainnipun synkronointi iOS:n ja OS X:n välillä.

Positiivinen seikka on androidista tuttu sovellusten automaattinen päivittäminen, jolloin ikiaikainen käsipelillä tapahtuva sovellusten päivitysten naputtelu jää historiaan.

Pienet uudistukset:

  • Kellokuvake näyttää oikeaa aikaa. Saman soisi tapahtuvan kalenteriin, sekä säähän.
  • Pitkien MMS-viestien tuki.
  • Kartan kirjanmerkkien synkronointi.
  • Face Time äänipuhelut.
  • Puheluiden ja viestien blokkaus.
  • Ilmoitusten synkronointi.
  • Parannettu älykäs sähköpostilaatikko.
  • Sirissä oletushakukoneeksi on muuttunut yllättäen Bing! Jännityksellä odotan tuleeko Siriin mahdollisesti joskus tuki suomen kielelle?

Milloin voinemme sitten odottaa iOS Seiskaa saapuvaksi? Ensimmäinen beta on jo saatavilla Applen rekisteröityneille (ja maksaville) sovelluskehittäjille ja julkistu lienee aikaisintaan syksyllä. Tuetut laitteet tätä kirjoittaessa ovat: iPhonen mallit 4, 4S ja 5, sekä iPad-mallit: 2, kolmas- ja neljäs sukupolvi ja iPad Mini. iPod Touch-malleista seiskan tulee saamaan viidennen sukupolven laitteet. Näköjään kelkasta ovat nyt puoneet iPhone 3G S ja vanhemmat iPod Touch! Positiivista kuitenkin on huomata, että iPhone 4 ja iPad 2 ovat tuettuina.

OS X Maverick

Myös OS X tulee kokemaan päivityksen siivitettynä tutuilla laatusanoilla. Maverick:n uudistukset ovat Mountain Lion verrattuna maltilliset tuoden joitakin uudistuksia niin sosiaalisen median palveluiden integroimiseen, sekä parannettuihin natiiveihin sovelluksiin kuten vaikkapa kalenteri ja ilmoitukset.

Tiivistetysti sanottuna Maverick pyrkii parantamaan OS X:n käytettävyyttä kannettavissa laitteissa. Kirjoittelen aiheesta laajemmin kunhan ehdin tutustua tarkemmin tulevaan uutukaiseen.

 

iOS 6.1.3 julkaistu

ios6.1.3 no jb iOS 6.1.3 julkaistu

 

Apple julkaisi iOS-version 6.1.3 ja kuten odotettavissa oli he myös paikkasivat aukot, joita hyödynnettiin Evasi0n-jailbreak:ssa. Näin ollen jos haikailet päivittämistä voit heittää hyvästit jailbreak:lle. Olemmeko jälleen tilanteessa, jossa uutta jailbreak:a odotetaan jälleen yksi vuosi. Toisaalta vanhemmalla iOS-versiollakin pärjää. Lähden tässä tavoilleni uskollisena spekuloimaan ettemme tule näkemään enää jailbreak:a iOS 6.x-versioille vaan seuraavaksi katseet käännetään kohti hamassa tulevaisuudessa tulevaan iOS 7:n. Jää nähtäväksi olenko oikeassa vai väärässä. Uutukainen paikkasi Evasi0n-tiimin löytämien haavoittuvuuksien lisäksi mm. haavoittuvuuden joka mahdollisti lukituskoodin ohituksen, sekä tiedotteen mukaan myös Japanilaisten käyttäjien riemuksi karttoja heidän seudulleen on päivitetty. Toistaiseksi en näe tarvetta päivittää versioon 6.1.3 vaan koen jailbreak:n tärkeämmäksi kuin nämä korjaukset.

Kissa ja hiiri-leikki jatkukoon!

 

 

 

iPhone 5 julkistettu!

iPhone 5 black front left angled 421x1024 123x300 iPhone 5 julkistettu!

Sieltähän se lopulta tuli. Pitkään odoteltu Apple iPhone 5. Puhelin on kautta linjan otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Osalle laite oli suoranainen pettymys. Apple:lta odotettiin enemmän ja kun uudeksi iPhoneksi paljastui ihan kiva tuote, jossa ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa ollut alkoi monet blogit ja keskustelufoorumit täyttymään soraäänistä.

Analyytikkojen mukaan laitteesta tulee silti myyntimenestys, vaikkei siitä nyt sitten tullutkaan monen haikailemaa superpuhelinta. Uudessa iLuurissa Apple uusi mm. laitteen kotelointia, luuri muokattiin aiemmaksi, sekä näytön kuvasuhde muuttui ja itse paneelin koko kasvoi puolella tuumalla edellisestä. Myönnettäköön että allekirjoittaneenkin julkistus jätti kylmäksi…tässäkö todellakin kaikki? Toisaalta uudistuksia kuitenkin laitteessa on  ja loppujen lopuksi tuo on varsin kelvollisen oloinen puhelin. Jään mielenkiinnolla seuraamaan miten i5 myynti lähtee rullaamaan ja minkälaisia tuloksia alkaa ilmaantumaan kun luuri saapuu testaajien kätösiin.

iPhone 5 äänestys

iPhone5 Logo 300x214 iPhone 5 äänestys

iPhone 5 julkistetaan kuulemma 12.9.2012. Apple on kutsunut lehdistöä San Fransisco:n lehdistötilaisuuteen, jossa se julkistaa uuden iPhonen. Nähtäväksi jää onko se nimeltään 5 vaiko jotain muuta tyyliin New iPhone tai jotain muuta yhtä naurettavaa icon wink iPhone 5 äänestys Laitteen uudistuksia ovat mm. neljätuumainen näyttö, metallinen takakuori, pienempi dock-liitin, isompi akku ja LTE-verkkotuki. Etenkin metallinen takakuori on erinomainen idea, sillä iPhone 4:n lasinen oli mielestäni vihonviimeinen ratkaisu.

 

 

 

OS X Mountain Lion tuli – Mitä uutta?

mountainlion 2140986b 300x187 OS X Mountain Lion tuli   Mitä uutta?

Hienoista ruuhkaa oli eilen havaittavissa Applen palvelimilla uutukaisen lataamisen melskeissä, mutta valuihan se lopulta koneelle ja asennuskin sujui lopulta uudemmalle Mac Mini:lle (Mid 2011) varsin mallikkaasti. Wanhemman iMac:n (2007) kanssa oli hieman ongelmia, vaikka kyseinen masiina löytyikin yhteensopivien listalta jäi aparaatti juntturiin käynnistykseen. Asennus onnistui lopulta siihenkin kun sen suoritti ”puhtaalta pöydältä”.

Miltä ML tuntuu Lionin jälkeen? Nopeammalta. Ehdottomasti nopeammalta. Eron huomaa jopa uudemmalla Mac Mini:llä. Käyttäjät ovat raportoineet etenkin vanhemmilla koneilla ML:n toimivan Lionia ripeämmin ja tämän tunteen havaitsin itsekin. Kaikki tuntuisi toimivan ilman pieniä viiveitä, joita Lionin parissa välillä oli. Näkyvimpiä uudistuksia ML:ssä ovat AirPlay-peilaus, Ilmoituskeskus, Safari 6 (saatavilla myös Lionin), Paranneltu Spotlight, parempi iCloud-tuki, Game Center, iMessage, muistutukset, muistiinpanot etc.

AirPlay-peilaus ei toimi vanhemmissa koneissa koska se vaatii H.264-grafiikkakiihdytystä, joka esiteltiin Sandy Bridgen myötä vuonna 2011 eli vanhemmille koneille jää vaihtoehdoksi AirParrot, jolla peilaus onnistuu erinomaisesti. Safari uudistui mm. parannetulla osoitepalkilla josta nyt voi vihdoin suorittaa myös haut. Lisäksi ilmestyi namiska, josta sivun voi jakaa suoraan iMessage:n, Twitteriin ja myöhemmin myös Lärvikirjaan. Välilehdet-osiosta löytyy ”Näytä kaikki välilehdet”-namiska, joka toimii parhaiten trackpad:n kanssa.

Gatekeeper. Oletuksena joitakin kolmansien osapuolien sovelluksia ei voi suorittaa jos ne eivät ole luotettujen listalla. Gatekeeper:n murinat voi kytkeä pois: Järjestelmän asetukset –> Yksityisyys ja suojaus –> Salli ohjelmat mistä tahansa

Positiivinen seikka on myös se, että voit asentaa Mountain Lionin kaikkiin omistamiisi koneisiin kunhan ne ovat saman Apple ID:n alaisuudessa. Eli yhden kopion ostaminen riittää. Pienellä kikkailulla asennus onnistuu myös eri ID:llä oleviin koneisiin.

Growl. Suosittu ilmoitussovellus Growl lakkasi toimimasta ML:n myötä, koska käytössä on Omppufirman oma ilmoituskeskus ja näköjään ML:ssä on tilaa vain yhdelle ilmoitusjärjestelmälle. Jos kuitenkin koet Growl:n tarpeelliseksi sen saa takaisin käyttöön Hiss nimisellä palikalla, joka poimii Growl-yhteensopivista sovelluksista tulevat ilmoitukset ja lähettää ne edelleen Mountain Lionin ilmoituskeskukseen. Ratkaisu ei kuitenkaan ole täydellinen, sillä Growl:sta tulevat ilmoitukset niputetaan yhteen ilmoituskeskuksessa Growl-osion alle ja kieltämättä kun useampi ilmoitus lävähtää näytölle on enemmän kuin haastavaa arpoa miltä sovellukselta mikäkin ilmoitus tuli.

Lopuksi lista yhteensopivista ja yhteensopimattomista sovelluksista löytyy RoaringApps-sivustolta.

Ensivaikutelma Mountain Lion:sta on positiivinen. Kaikki toimii mielestäni aavistuksen ripeämmin kuin edellisen kanssa ja muutama uusi ominaisuus ova tervetulleita. Joillekin OS X-veteraaneille ML saattaa olla pienoinen järkytys. Niin vahvasti OS X ollaan viemässä kohti iOS:a. Jos Lionin kanssa on ilmennyt tahmaamista suosittelen lämpimästi hankkimaan Mountain Lionin icon smile OS X Mountain Lion tuli   Mitä uutta?