Raspberry Pi kokeiluja

20121128-214319.jpg

Olen jonkin aikaa omistanut pikkuisen Raspberry Pi – Model B – rev. 2 yhdellä piirilevyllä toteutetun tietokoneen. Äskettäin löytyi sopivasti ylimääräistä aikaa perehtyä tähän ihmevimpaimeen ja samalla aparaatti tuli koteloituakin. Ostin valmiin läpinäkyvän kotelon, jossa laite pääsee oikeuksiinsa. Miksi suotta noin kaunista tuotosta piilottamaan läpinäkymättömään koteloon 😉

Laitteen prosessorina hyrrää 700 MHz ARM11, joka on riittävästi siihen tarkoitukseen mihin laite on suunniteltu. Käytössäni ei ole HDMI:llä varustettua näyttöä muuta kuin televisio eikä sopivaa DVI-HDMI – adapteria ollut käden ulottuvilla ja kun muutenkin aparaatti tulee luuraamaan viihdelaitteiden välittömässä läheisyydessä television, AppleTV 2:n ja Buffalo LinkStation Live NAS:n välimaastossa tuuppasin RasPi:n telkun toiseen HDMI-liittimeen kiinni.

Käyttikseksi valikoitui ensimmäiseen testiin erityisesti RasPi:lle väkerretty Debian-pohjainen Raspbian. SDHC-kortiksi valkkasin tuettujen korttien listalta löytyneen Transcend SDHC 32GB Class 10-kortin. Eli kortti sujahti Mac Book Pro:n kortinlukijaan ja ei kun Raspbian levykuvaa siirtämään kortille. Siirtoon käytin terminaalin komentoa dd. Hivenen hämmensi kun mokoma siirteli levykuvaa kortille pari tuntia. Miten ihmeessä se voikin tapahtua noin pahuksen hitaasti? Kortti oli oikeaoppisesti unmountattu järjestelmästä. Ehkäpä lisäämällä optio: bs=1M olisi pistänyt vipinää toimintaan? Lopulta homma oli kuitenkin kasassa ja diskutil eject-komennolla kortti irti ja hämmästelemään.

Kortti kiinni RasPi:n. HDMI-piuha kiinni ja virtaa aparaattiin. Virtalähteenä käytin ylimääräistä android-luurin laturia joka täyttää vaaditut speksit: 5V ja vähintään 700mA. Aparaatti hörskähti lupaavasti käyntiin ja Linuxista tutut käynnistysrivit alkoivat vilistämään televisiossa vaan ”mitvit” mokoma hyytyi alkumetreillä ilmoitukseen: ”Kernel Panic – not syncing: VFS: Unable to mount root fs on unknown-block. Ankaraa pään raapimista ja googlausta joka tarjosi syytä ja seurausta ongelmaan kaikkea väliltä yhteensopimaton muistikortti ja tehoton virtalähde. Ensinmainittua en epäillyt, joten kokeilin toisella virtalähteellä samoin kernel panic-tuloksin. Pakko olla tapahtunut jotain epämääräistä OS X:n dd-komentelun aikana.

Pienen takaiskun jälkeen takaisin Mac:n ääreen ja miettimään seuraavaa siirtoa. Josko nyt kokeilisi bs=1M – optiolla siirtoa kortille. Tässä vaiheessa Omppufirman ihmevempele kyllästyi SDHC korttiini, eikä suostunut alustamaan sitä loitsuista huolimatta. Perkele! Suossa oltiin! Tässä vaiheessa keljutus hakkasi samoissa lukemissa pulssin kanssa ja mielessä siinsi: nyt lakki päähän ja baariin, mutta eihän nyt näin helpolla luovuteta…eihän?

Laahustin epäuskoisena wanhan Windows seiskalla varustetun pöytäkoneen ääreen josta löytyi myös tuikitarpeellinen muistikortinlukija. Latasin tarvittavan sovelluksen: win32diskimager ja aloin sen avustuksella siirtämään levykuvaa muistikortille ja kas kehveliä. Prosessi oli muutamassa minuutissa ohi! Miten ihmeessä Mac:ssä tuo prosessi kesti pari tuntia? Kyseessä on kuitenkin kohtuu tehokas Late 2011 MBP? Tutkimattomia ovat bittien tiet. Tässä kisassa Redmond:n paja vetäisi Cupertinon vastaavaa nokkaan 100-0 🙂

Kortti uudestaan kiinni RasPi:n ja jopas jotakin sehän mokoma käynnistyi ja ei kun säätämään. Pitkästä aikaa on kiva palata Linux-maailmaan. RasPi:sta kaavailen hassua testilaitetta sekä valjastin sen myös pyörittämään emulaattoreita. Vielä kun saan Logitech:n pelilaatan juttelemaan sen kanssa niin a vot! Saisihan tähän XBMC:n asennettua, mutta tähän tarkoitukseen ATV2 on omiaan. Monia mielenkiintoisia käyttöideoita RasPi:lle on muhimassa. Niistä lisää myöhemmin. Ehkä voisi kokeilla myös jotain muuta distroa kuten vaikkapa Arch Linux:a.

Jos tällaiseen aparaattiin törmäät. Osta ihmeessa pois kuleksimasta 🙂

 

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked