TV-Maksu

Olen suunnilleen kaikkialla missä joku vain suinkin jaksaa vuodatustani kuunnella muistanut manata tv-maksun alimpaan helvettiin. On sekin yks perkele koko tv-maksu…kuka saatanan kultamitali idiootti tuonkin keksi? Minä maksan siitä hyvästä itseni kipeäksi jotta voin katsoa telkkarista jotain typerää perhe-draamaa Kotikatua tai kuinka joku vitun lehto-kurppa pesii kesällä suomessa…On se niin väärin.

Taas teen sen periaatepäätöksen etten jumanliuska taivu YLEn ja Ficoran mahdin edessä ja maksa tuollaisesta roskasta pennin jeniä ja kuitenkin kun eräpäivää lähenee naputellen kiltisti verkkopankissa laskun maksuun Yöllä on niin paljon aikaa pohtia mitä merkillisimpiä asioita ja männä yönä pälähti päähän armottoman pohdinnan tuloksena kuinka nykytekniikka on paljon vienyt hauskuutta elämästä.

Otetaan nyt esimerkiksi kännykkä. Mitenkään sen kummemmin en ala kommentoimaan tuon tavasta soida silloin kun sen ei todellakaan tarvitsisi tai etenkin silloin kun se on moraalisesti sopimatonta tai arveluttavaa vaan lähdenkin pohtimaan asiaa siltä kantilta, että kuinka kännykkä tappoi kaiken ”hauskuuden” puhelimessa riitelystä. Ajatelkaas kuinka tavattoman hauskaa oli lankapuhelin aikana lämminhenkisen nahistelun päätteksi paiskata luuri korvaan. Vastapuolen perkelekin tunsi kirjaimellisesti nahoissan kenen silmille tuli hyppimään, mutta entäs kännykällä? Eihän se onnistu mitenkään päin. Tylsästi vaan painetaan namiskasta puhelin kiinni eikä vastapuolen korvissa tunnu miltään. Perkule eikö nämä loistavat kännyn valmistajat voisi laittaa namiskan josta voisi antaa vastapuolelle vaikka pienehkön sähköiskun. Ai että se se vasta olisi hubaa. Tokihan tietysti kännykkää voi paiskia pöydänkanteen vastaavan korvaanlyömis-efektin aikaansaamiseksi mutta tokkopa se kovin mukavaa on puhelimelle noin niinkuin pitemmän päälle. Tietysti toisaalta nythän vastaavasti voimme puhelin nahisteluissa käyttää moisten neitimäisten luurin korvaan lyömisen sijasta käyttää verbaalista lahjakkuuttamme hyväksi. Siunatussa äidinkielessämme on riittävästi voimasanoja viljeltäväksi ja jos loppuu niin lainataan saksankielestä lisää, jossa voimasanoja piisaa.TV-Maksu

Tasapuolisuus

Työelämässä lienee meistä kukin toivoisi tulevansa kohdelluksi työyhteisössä tasapuolisesti toisten työntekijöiden kanssa…Valitettavasti yhä enenevässä määrin tämä on kaunis ajatus, joka ei kuitenkaan tule toteutumaan.

Palkkaus ei luonnollisesti ole kaikilla sama vaikka samaa työtä tekisikin. Tämä ei sinänsä allekirjoittaneessa nostata mahdotonta tunnekuohua. Toki olisi oikeudenmukaista, että kaksi henkilöä jotka tekevät täsmälleen vastaavia hommia saisivat yhdenmukaisen palkan tietysti huomioiden työkokemuksen tuomat lisät, mutta en koskaan ole erityisemmin kadehtinut henkilöä joka saa ”kovempaa” palkkaa kuin minä vaikka tekisimmekin täsmälleen samanlaista työtä…

Se mikä nostattaa karvat pystyyn on aivan arkipäiväisiä sattumuksia työyhteisössä jossa rividuunari huomaa ettei ne tasapuolisuus, tasavertaisuus ja tasa-arvo ole kuin kauniita sanoja joita on kiva viljellä muistioissa etc.

Otetaanpa muutama selkeä esimerkki elävästä elämästä eli allekirjoittaneen työpaikalta sanotaanko nyt väljästi että työskentelen kuntasektorilla: Yksi rassaavin piirre on esimiehen ns. jees-kerho jota minä työyhteisön vähemmistöön kuuluvana eli miespuolisena henkilönä nimitän ”kymppikerhoksi”, ”marttakerhoksi” ja ns.”ykköspöydäksi” eli kyseessä on esimiehen oma ykkösvitja…henkilöt jotka ovat tavalla tai toisella onnistuneet jollain omalla omituisella tavallaan lunastamaan paikkansa esimiehen läheisinpinä työntekijöinä…nämä ”kympit” kulkevat tiedottamassa esimiehelle että mitä ”rividuunari” kulloinkin tekee mahdollisesti väärin…tämä parhaimmisto uskoo tosissaan myös, että koko työmaa ei voisi pyöriä ilman heidän panostaan…oleellista on myös että esimies uskoutuu tärkeissä asioissa aina ensin kymppikerholle. Rividuunari koettaa korvat pitkällä kuulostella arvokkaita tiedonmurusia kymppikerhon ja esimiehen keskusteluista koska usein ne tiedot ovat ensiarvoisen tärkeitä rividuunarin työn onnistuneeseen suorittamiseen. Tiedotettavat asiat kerrotaan aina ensimmäisenä kymmpikerholle ja sitten mahdollisimman myöhään rividuunareille mielummin vieläpä siinä vaiheessa kun se on jo liian myöhäistä .

Kymppikerhon jäseniä kutsutaan myös tiuhaan keskustelmaan esimiehen huoneeseen suljettujen ovien taakse jonne rividuunarin on turha yrittää mennä kertomaan omia näkemyksiään ja mielipiteitään…

Jatketaan vielä muutamalla esimerkillä edelleen elävästä elämästä ja kuntasektorilta: Työyhteisö tekee kuntasektorille tyypillistä 5 päivää viikossa työtä …ilmenee, että työnantaja jota tässätapauksessa edustaa lähin esimies tarvitsee työtekijöitä viikonlopputyöhön. Alkaa armoton vapaaehtoisten haku, rividuunarikin kuulee lopulta pitkän ajan kuluttua kautta rantain asiasta ja tarjoutuu hommaan mukaan ja kyselee vaivihkaa että josko nuo viikonlopun työt olisi mahdollista saada rahallisen korvauksen sijasta vapaina sillä rividuunari on laskeskellut jotta kun nuo viikonlopun tienestit tulevat maksuun on sattumalta myös kesälomakausi ja kyseisessä kuussa vieläpä loma-ajan palkan ja lomarahojen maksu joista johtuen rividuunarin mielestä ei ole mitään järkeä ottaa viikonlopun tienestejä rahassa sillä verottaja on kärppänä paikalla viemässä ne vähätkin…eli tuossa hyötysuhde vaivaan nähden on plus miinus nolla.

Ei liene yllätys että rivi duunari saa kuulla vastauksen esimieheltään, ettei ole mahdollista saada tuota viikonlopun tienestiä vapaina vaan ne maksetaan rahassa…rividuunarin jupinoista huolimatta asia kuulemma on ”Näin”! ja ”Ole tulematta jos ei raha kelpaa”! kenellekään ei liene tässä vaiheessa yllätys mikä poppoo rientää pelastavina ritareina valkeilla ratsuilla paikalle tekemään työtä ”Yhteisen hyvän eteen”…aivan oikein se kuuluisa kymppikerho! Rividuunarin työmotivaatiota ei tietenkään laske millään tapaa se, että muut yksiköt ovat saaneet sovittua samaan viikonlopputyöhön tehdyt tunnit hyvitettäväksi ajallisesti eli vapaina…

Viimeisenä muttei vähäisimpänä kauniiksi lopuksi haluan mainita sen että tasapuolisuus, -arvo, -vertaisuus ovat kauniita sanoja muttei ne aina toteudu kuten haaveillaan…elämä on laiffii sanotaan 🙂