Linux Läppäriin – OSA 2

En ajatellutkaan homman olevan niin helppoa kuin pöytäkoneeseen asentamisen kanssa, mutta toisaalta ei käynyt ensimmäisenä mielessä, että homaa kusahtaa alkumetreille. Ongelmaksi muodostui ensin Partition Magic:n kanssa löytynyt piilotettu osio: Type D7, jonka johdosta PM:llä ei uuden osion luominen onnistunut. Kubuntun oma osiointisysteemi kompastui samoin tähän D7:n. Onkohan kyseessä jokin palautusosio, koska sitä ei näy XP:n levynsorkkimistyökaluilla ja kuinka tämänkin ongelman sitten kiertää? Eipä muuta kuin netskun syövereitä tonkimaan josko ongelmaan löytyy jonkinlainen ratkaisu.

edit. Valitsin lopulta kuitenkin helpomman tien ja päätin palautusosiolle antaa kylmästi lähtöpassit. Kuitenkaan Kubuntun asentaminen ei koneelleni sujunut ongelmitta, joten seuraavaksi heitin Kubuntun romukoppaan ja päätin lähteä tutkimaan mitä openSUSE 10.2:lla saisin aikaan…

edit. 25.3.2006 – 22:00 Pitihän sitä vielä kerran kokeilla Kubuntua, mutta mokoma se jumahti alkumetreille graafisella asennuksella ja tekstipohjaisella homma kusahti osiointiin. Kokeilin vielä vanhempaa Suse 10.1, mutta laihoin tuloksin. Oodtellaanpa sitten rauhassa openSUSE 10.2 koneelle valumista ja katsotaan mitä tuleman pitää.

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked