Kaupallista joulua

Onpahan tuo halvatun joulukin vähitellen ohi. Hieman huvittuneena seurasin muutamaa päivää ennen joulua liikkuessani pitkin poikin kotikaupunkini kauppoja kuinka joulu vaikuttaa ihmisiin.

Tämä on se aika vuodesta jolloin liikkeellä on massahysteria. Ihmiset ravaa kärsivä ilme naamallaan, hullun kiilto silmissä haalimassa joululahjoja / jouluruokaa ja kaikki vain muutaman päivän tähden.

Itse tunnustaudun jouluihmiseksi, mutta inhoan yli kaiken tuota käsittämätöntä riehumista! Ensin ostetaan pää märkänä evästä ja ryönää ikäänkuin kaupat olisivat viikon kiinni ja sitten jo kuitenkin hillutaan Tapaninpäivänä kaupassa sama hullunkiilto silmissä ostamassa lisää ruokaa: ”Sillä eihän sitä nyt enää jaksa samaa jouluruokaa syödä”

Onneksi joulu on kerran vuodessa ja nyt sitten siirrytäänkin sujuvasti venttailemaan Uuden Vuoden bileitä ja alennusmyyntejä. Nythän on sitten loistava tilaisuus riehua lisää ja kirmailla kaupasta kauppaan vaihtamassa vituilleen menneitä joululahjoja, ostamassa perunasalaattia, nakkeja, lihapullia, viinaa, olutta, limsaa, raketteja etc. etc. etc.

Sitten onkin näppärä rasittavan joulun jälkeen rentoutua vastaanottamaan Uutta Vuotta. Juoda pikkaisen viinaa, lopsia akkaa ja naapureita nokkaan ja ajaa eukko & mukulat lumihankeen, kaataa kuusi ja sammua sen kera pötkölleen pirtin lattialle…

On se kätevää…

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked