Grub palauttaminen Ubuntu 10.10

Joskus tulee eteen tilanteita, jolloin grub menee totaalisen solmuun. Etenkin jos joudut asentamaan vaikkapa Windowsin uudelleen kun sinulla on kahden käyttiksen rinnakkain asennus tai jos joudut muuttamaan olemassa olevia Linux-osioitasi. Tähän tilanteeseen kannattaa varautua ns. hyvissä ajoin. Suosittelen uhraamaan vaikkapa yhden muistitikun, jossa pidät viimeisintä Ubuntun Live-versiota.

Jos törmäät tilanteeseen jossa grub antaa virheilmoituksen, etkä pääse käynnistämään käyttöjärjestelmän puolelle on onneksi yleensä Grub varsin helppo palauttaa. Oheinen ohjeistus toimii ainakin Ubuntun viimeisimmässä 10.10-versiossa.

Käynnistä Ubuntun Live-CD tai vastaava vaikkapa USB-tikulta. Live-tikun voit koostaa varsin helposti käyttämällä jo aiemminkin mainitsemaani Unetbootin-sovellusta. Tämän lisäksi tarvitset Ubuntun levykuvan, jonka siirrät Unetbootin:lla USB-tikulle.

Kun Ubuntu on käynnistynyt joko CD:ltä tai USB-tikulta ”Live-tilaan” avaa pääte…

Tarvitsemme ensin pääkäyttäjän oikeudet, joten komennetaan:

sudo su -

Etsi osio, jolle Ubuntu on asennettu komennolla:

fdisk -l

Oletetaan, että sinulla on yksi / – osio sda5:ssa (jos sinulla on erilliset /boot ja /var-osiot oletetaan, että ne ovat sda6 ja sda7)

Seuraavaksi liitämme osiot:

mount /dev/sda5 /mnt

Jos sinulla on erilliset /boot ja /var-osiot tulee ne myös liittää muussa tapauksessa ohita tämä kohta


mount /dev/sda6 /mnt/boot
mount /dev/sda7 /mnt/var

Lopuksi liitetään myös alla olevat komentamalla päätteessä:


mount --bind /proc /mnt/proc
mount --bind /dev /mnt/dev
mount --bind /sys /mnt/sys

Seuraavaksi komennamme chroot ja päivitämme grub:n

chroot /mnt
update-grub2
grub-install /dev/sda

Jos viimeinen komento antaa virheilmoituksen voit kokeilla myös: grub-install –recheck /dev/sda

Poistutaan chroot:sta komentamalla: exit

Irroitetaan kaikki liitokset ja käynnitetään uudelleen:

umount /mnt/sys
umount /mnt/dev
umount /mnt/proc
reboot

Grub on nyt palautettu ja kaikki pitäisi olla ennallaan.

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked