Digihömppä Strikes Back!

Näin Cable Open-tempauksen kunniaksi kirjoitanpa jälleen sanasen näistä digitaalisen television riemuista. Tänä viikonloppuna ainakin kaapelitalouksia, joilla on digiboksi hemmotellaan koko viikonlopun aina maanantai aamuun saakka. Elisalla mm. on vapaassa kautsellussa lähes kaikki maksulliset televisiokanavat.

DigiTV:n myötähän lupailtiin aukeavan eteemme aivan uudenlainen television katselukokemus. Upeaa kuvaa, erityispalveluja ja monikanavaista ääntä. MHP-sovittimista kouhkattiin alkuhuumassa ja senhän luvattiin olevan ihmeiden ihme ja ilman sitä ei kukaan täyspäinen voisi edes toimeen tulla. Onko oikeasti MHP-palveluja olemassa? Oliko se vain yksi mainoslause mainoslauseiden joukossa? Jos joku tällaisen sovittimen omistaa ja käyttää palveluja niin valaiskaapa tietämätöntä asiassa…

On murheellista huomata kuinka ankea kokonaisuudessaan kuvanlaatu onkaan verrattuna siihen mitä todella voitaisiin ulos tarjota. Raivostuttavaa miten paljon kuvan palikoitumista aiheutuu mm. paljon liikettä sisältävissä kohtauksissa tai jopa silloin kun saman kanavanipun kanavilla on paljon liikettä sisältävää ohjelmamateriaalia. Ihmeen vähän aiheesta aiheutuu jupinaa. Liekö syynä sitten se, että ihmisillä on vielä paljon ”kuvaputkitelevisioita”, joka antaa huomattavasti enemmän anteeksi kuin LCD- tai Plasma-televisio. Mitä isompi televisio sen selkeämmin tämän kuvaan ilmestyvän köyhän miehen Tetriksen havaitsee. Ehkäpä kun taulutelevisiot yleistyvät ihmiset heräävät purnaamaan kökköä kuvanlaatua.

Kun en mikään tekniikan ihmelapsi ole, niin ihan maallikkona pohdin onko ongelmana sitten se, ettei ole kylliksi ”kaistaa” lähettää laadukkaampaa kuvaa? Käsittääkseni kaapelissa olisi kyllä reservissä ”kaistaa” ulostaa kunnollista kuvaa. Olen myös kuullut väitteitä, että niin kauan kuin analogiset lähetykset syövät kaapelissa kaistaa ei parempaa olisi edes tarjolla. Jaa-a olisiko asia noin? Miksi skeptisenä tyyppinä epäilen vahvasti, ettei se kuvanlaatu muutu yhtään miksikään kun analogiset lähetykset poistuvat? Olen antanut itselleni kertoa, että palikoitumisen syynä olisi liiallinen kanavien määrä yhdessä kanavanipussa jolloin yksittäiselle kanavalle ei yksinkertaisesti riitä kaistaa kylliksi, jonka johdosta kuvaa on pakattava reippaasti…Isolla nipulla €uroja lähetyskaistaa irtoaisi lisääkin, mutta onhan se kannatavampaa pakata kuvaa kuin uhrata riihikuivaa rahaa suurempaan lähetyskaistaan ohjelmasta, jota välttämättä ei kukaan vaivaudu edes katsomaan.

DigiTV:n myötä luvattiin parempaa kuvaa ja monikanavaista ääntä. Monikohan näistäkin on täydellisesti toteutunut ja tuleeko ikinä edes toteutumaankaan. Lautasantenni-tyypit hihittelevät nyt partaansa ja myhäilevät onnellisena hankintaansa, sillä SAT-puolella ainakin kuvanlaatu on huomattavasti parempi koska läheskään niin rankkaa pakkaamista ei tarvita kuin haravalla tai kaapelissa.

Liekö pelastava enkeli sitten teräväpiirtolähetykset aikanaan? Mene ja tiedä, mutta on mielenkiintoista nähdä tavallisen rahvaan tunteenpurkaukset kun ensin hankkivat tavallisen digiboksin ja muutaman vuoden päästä ravitetaan jälleen sankoin joukoin kauppaan hankkimaan teräväpiirtoon kykenevä digiboksi…

Nythän mellastetaan lähes saitilla kuin saitilla seuraavaa liturgiaa: ”Digitelevision edut tulevat esille vain tallentavalla digiboksilla”. Juu Juu ja hintalappukin on sen mukainen. Ostapa nyt tavallinen 400-600€ maksava tallentava boksi, joka ei ole edes HD-yhteensopiva. Tallentavien boksien hinnoissa ei ole tapahtunut mielestäni minkään sortin kehitystä hinnoissa. Kun olisi tarjolla edes tavallisia bokseja kahdella virittimellä, jotta voisit hyödyntää analogisella virittimellä varustetun tallentavan DVD-soittimesi täydellisesti, mutta eipä niitäkään ole montaa näkynyt ja ne vähät mitä olisi tarjolla on hinnoittelultaan siirretty kotikäyttäjän mielnkiinnon ulkopuolelle. Surullista ennen kuin DVD-tallentimia alkoi vasta viime vuoden lopulla näkymään digivirittimellä varustettuina myytiin surutta tavallisia analogisella virittimellä varustettuja malleja ilman selkeää mainintaa, että elokuussa 2007 et tällä toosalla tee mitään jos sinulla ei ole digiboksia, jonka perään sen kytket ja vaikka boksi sinulla olisikin ei analogisella virittimellä varustettua tallenninta saa täysin hyödynnettyä, sillä ”nauhoitat” sitä kanavaa mitä boksista katsot ellet sitten hanki toista boksia pelkästään DVD-tallenninta varten. Digivirittimellä varustettujen tallentavien DVD-soittimien hinnoittelu on jopa suolaisempi kuin tallentavien digiboksien. Oma lukunsa ja riemunkiljahdukset aiheuttaakin sitten tallennetulla digiboksilla tallennettujen ohjelmien siirto koneelle ja sitä myöden arkistointi DVD:lle. Kuulostaa ajatuksena helpolta, mutta ihan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole väitetään.

Tietokirjailija Petteri Järvinen kommentoikin jossain: Onhan se niin, ettei tavallisella boksilla paljon tee. Sillä ohjelmia ei pysty ajastamaan ja liitännätkin ovat usein puutteelliset. Perusboksia ei ole mitään järkeä hankkia, jos raha ei ole rajoittava tekijä. Nauhoitettavuushan on digitelevision paras ominaisuus.

Itse hankin jokin aika sitten analogisella virittimellä varustetun DVD-tallentimen. Tiesin toki mitä olin ostamassa ja tarkoitus oli ostaa edullisesti laite jolla saan tallennettua ohjelmaa silloin kun en pääse television ääreen. Vaakakupissa ei sillä hetkellä painanut tarve katsoa toista kanavaa ja tallentaa toista. Äskettäin hankin uuden LCD-television, jossa oli digiviritin harava-puolelle. Koska asun kaapelitaloudessa, niin hyödyntääkseni tätä viritintä rakensin pienen sisäantennin jolla voin katsoa perustarjonnan ohjelmia. Näin pääsen tarvittaessa tallentamaan kaapeliboksin kautta DVD-tallentimelle ja katsomaan peruskanavia harava-virittimen kautta. Kankeaa, mutta ajaa asianasa 🙂 Hankinnassani suurin kämmi tapahtui siinä ettei sitä voi digiboksi ”potkaista” käyntiin eli kun boksiin ajastaa ohjelmaoppaaseen ohjelman ei tallentimeni osaa herätä boksin SCART:n kautta lähettämään ”herätyssignaaliin”.

Oli miten oli, mutta välillä koko digihömppä aiheuttaa täydellisen turhautumisen. Kuvanlaatu on mitä on, laitteet eivät päivity lupausten mukaisesti vaikkapa kaapeliverkosta vaikka kuinka kerjäisit. Koko hommassa on rahastuksen makua. Kaapelitelevisio-operaattorit rahastavat boksin valmistajalta järjettömiä korvauksia digiboksien päivitysajoista, jolloin pienimmät valmistajat eivät yksinkertaisesti koe mielekkääksi julkaista päivityksiään kaapelin kautta. Samanlaisen voisi kuvitella tilanteen olevan myös haravapuolella. Tietyt merkit ja mallit päivittyvät mallikkaasti, mutta esim: aiemmin omistamaani Force 315CO-kaapeliboksiin ja nykyiseen Humax C-FOX-boksiin en ole kertaakaan saanut päivitystä kaapelin kautta! Ihmiset hämmästelevät bugisten boksiensa kanssa etenkin kun kylmä tosiasia on se, etteivät kaikki osaa tai edes voi päivittää boksiaan kotikonstein vaikka se mahdollista olisikin.

Tähän soppaan kun lisätään kökkö kuvanlaatu johtuen siitä, että kanavanippuihin sullotaan liikaa kanavia ja kaistan hinnoittelu on sitä luokkaa että ohjelmayhtiöt mielummin pakkaavat kuvaa niin, että saavat pukattua sanomansa ilmoille käytettävissä olevan kaistan puitteissa, kuin maksaisivat läjäpäin euroja hankkiakseen lisää lähetyskaistaa…Kylmänviileästi never watch-kanavat pois. Mikä kumma harvapuolellakin on Harju & Pöntinen. Tuollaiset turhuudet nipuista hemmettiin. Lisäksi YLEn kanavista olen jupissut ennenkin eli mihin tarvitsemme näin monta YLEn televisiokanavaa? Eikös YLE24:n pitänyt loppua? Siellä se vain roikkuu edelleen. Toivon todella, ettei YLE ainakaan enempää ala rakentelemaan kanavia, sillä näissäkin on aivan kylliksi.

Miksi digitalisoimisessa pitää mennä perse edellä puuhun? Jääräpäisesti asetetaan takarajoja, että analogiset lähetykset loppuvat elokuussa 2007 ja piste! Ok tämä ei varsinaisesti allekirjoittaneelle ole se kynnyskysymys. Ihmetyttää tämä välivaihe. Teäväpiirtolähetykset tulevat aivan varmasti, mutta kansalaiset koekäyttävät nyt ensin välivaiheen myötä ”tavallisia” digilähetyksiä ja juoksentelevat kohta kauppaan hankkimaan teräväpiirtoboksia. Peli olisi pitänyt puhaltaa aikapäivää sitten poikki ja lähteä miettimään koko strategiaa aivan alusta. Myöntää virheet ja suoraselkäisesti sekä nöyrästi tunnustaa, että teimme virhearvioinnin. Sen sijaan jääräpäisesti messutaan, että olkaa hiljaa ja ostakaa boksi ja ostakaa muutaman vuoden päästä uusi poksi HD-lähetyksiä varten.

Saatan olla hakoteillä asiassa, mutta tämä onkin puhtaasti maallikon arvailuja ja päätelmiä sekalaisista artikkeleista aiheen tiimoilta. Kommentoikaa vapaasti ja oikokaa mahdolliset puutteet ja epäkohdat tekstissäni. Hankit kunnolliset television ja tallentavan boksin ja maksat niistä itsesi kipeäksi. Maksat vuodessa TV-Maksua 208,15€ ja otat vaikkapa muutaman maksukanavapaketin ja lisäät tuohon soppaan kaapelitelevision kuukausimaksun, niin rahaa palaa jo siinä määrin, että on se jo kumma jos ei maksava asiakas saisi mitään vaatia!

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked