Apple hankki Gliimpsen – ja hyvä niin

gliimpse-apple-7x4

 

 

 

 

 

 

Moni meistä varmasti huomasi äskettäiset otsikot, joissa Applen kerrottiin hankkineen paljon itseään pienemmän start-up yrityksen nimeltä Gliimpse. Tässähän ei ole mitään ihmeellistä, sillä sitä tapahtuu jos ei nyt viikoittain, niin ainakin kuukausittain. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että näiden kahden yrityksen yhteistyöllä voi olla huimia seurauksia jo ihan Applen ja merkin laitteiden peruskäyttäjille tulevaisuudessa.

Gliimpse perustettiin vasta vuonna 2013 ja sen tarkoitus oli se, että jokainen yksittäinen käyttäjä saisi helpommin tietoonsa ja kerättyä omat terveystietonsa. Jokainen lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolla on varmasti törmännyt jossain vaiheessa myös täällä Suomessa siihen ongelmaan, että välttämättä kaikki aikaisemmat potilaskertomukset ja muut tiedot eivät todellakaan siirry potilaan mukana, vaikka niitä suostumuslomakkeita olisi jaettu ja allekirjoitettu jo tusinan verran. Suomessa on olemassa Kanta-potilastietojärjestelmä, mutta tämäkin vaatii vielä rutkasti kehittämistä vaikka hyvällä tiellä ollaankin.

Gliimpsen perimmäinen alkuperä oli siis se, että jokainen voisi halutessaan katsastaa omia terveystietoja ja jakaa näitä tietoja niiden instanssien kanssa joihin käyttäjä luottaa. Upea idea ja nyt idea ja toteutus on nytkähtänyt reippaasti eteenpäin kun Apple hankki tämän tuotteen ja yrityksen siipiensä alle.

Nyt onkin mielenkiintoista katsoa miten ja kuinka nopeasti Apple saa tämän kehiteltyä esiteltävään muotoon. Idea ja ajatus on vienyt varmasti Applen jo pitkälle ja tulevaisuuden visiona on taatusti yhdistää tämä datankeräys yhtiön omaan älykelloon. Tulevaisuudessa voimme varmasti nähdä jo älylaitteita jotka mittaavat koko ajan esimerkiksi käyttäjän sykettä ja etälääkäri voi vaikkapa katsastaa potilaan EKG:tä laitteen ja ohjelmiston avulla.

Applen tuleva älykello on myös terveysranneke?

Applen tuleva uusi versio älykellosta voi jälleen mullistaa maailmaa ja todennäköisesti älykellolle käy samoin kuin älypuhelimelle. Puhelin on tänä päivänä kaikkea muutakin kuin pelkkä puhelin ja muut ominaisuudet ovat tulleet näiden älyluurien hallitseviksi piirteiksi, joten älypuhelimen sijaan voidaan ihan puhua älylaitteesta. Älylaitteet ovat oivallisia laitteita viihdyttämään ihmistä ja jo pienestä pitäen nykyään ollaan kiinni tabletissa tai em. älylaitteessa kuluttamassa aikaa Pokemonien ja muiden trendikkäiden pelien avulla. Mainiota ajanvietettä ovat myös erilaiset nettikasinot ja sinulle paras Apple-casino löytyy varmasti täältä.

Tällä hetkellä voimme vain kuvitella mihin mahtaa tulevaisuuden älylaitekäyttö mennä. Missä vaiheessa laitteesta tulee osa ihmistä, missä vaiheessa aletaan asentamaan kiinteitä implantteja ihmiskehoon jotta kädet vapautuvat muuhun käyttöön. Onko meillä kohta kaikilla verkkokalvoihin yhdistetty Applen ja Androidin yhteinen käyttöjärjestelmä, joka valvoo käyttäjän terveyttä ja tekee paljon muuta ihan jo silmän räpäyksessä tai silmää räpäyttämällä. Ihan heti eivät tieteiselokuvien huimat keksinnöt ole tulossa arkipäiväiseen käyttöön, mutta kovaa vauhtia siihen suuntaan olemme menossa.

Applen ja Gliimpsen avioliitto ei välttämättä ole vielä se ”pieni askel ihmiselle, mutta iso loikka ihmiskunnalle” tyyppinen ratkaisu, mutta on niitäkin sieltä vielä tulossa. Pientä vihiä siitä mitä Apple valmistelee, voi saada USA:ssa Applelle myönnettyjen patenttien kautta.

Isoa läpimurtoa odotellessa voidaan vaikkapa keskittyä viihdyttämään itseä mobiilikasinolla jossa kasinopelit rullaavat mukavasti. Voittorahoilla voikin sitten ostaa sen seuraavan sukupolven Applen älykellon, joka toivottavasti seuraa käyttäjän terveyttä eri mittareilla. Ja vieläpä näyttää sen, paljonko se kello oikein on.

Ei Kommentteja

Kommentoi kirjoitusta:

Please be polite. We appreciate that.
Your email address will not be published and required fields are marked